Silent Threnody palaa keikkalavoille
- Silent Threnody palaa tauolta keikkalavoille lauantaina Kemin Koodissa.
Silent Threnody -yhtye tekee paluun keikoille lauantaina Kemin Koodissa. Kyseessä on yhtyeen vasta neljäs esiintyminen tälle vuodelle. Pääsyy paussille oli yhtyeen laulusolisti Teemu Kuusennon kuukausia kestänyt opintomatka Etelä-Koreaan. Muu yhtye kuitenkin käytti tauon tehokkaasti uusia biisejä väkeltämällä.
Haukiputaalta ponnistava, mutta myös kemiläisiä ja oululaisia muusikoita sisältävä yhtye on tehnyt urallaan kaikkiaan viisi demoa, joista viimeisimmät ovat Dead Ends (2009) ja Chimera (2010). Yhtye luonnehtii itse musiikkiaan iskeväksi, kosketinpainotteiseksi metalliksi.
Vuonna 2000 perustettu yhtye sai kosolti kehuja Chimera-levystään. Muun muassa Soundi-lehti kehui bändin sävellyksiä erinomaisiksi, joiden vahvat melodiat, jotka jäävät saman tien mieleen.
– Tuloksena on ilmavaa, melodista, pehmeää ja tavattoman vaivattoman kuuloista metallia, jossa riittää tarttumapintaa yllin kyllin, lehti kirjoitti.
Viime kesänä avioituneen Kuusennon lisäksi yhtyeessä soittavat Matias Ahola (rummut), Jussi Sauvola (koskettimet), Tuukka Kettunen (basso), Joni Säkkinen (kitara) sekä viime vuonna bändiin liittynyt toinen kitaristi Janne Säynäjäaho.

