Mr. Lordin taidenäyttely Rovaniemellä
Mr. Lordin alias Tomi Putaansuun kolmas taidenäyttely Vistoja kuvia on esillä Rovaniemellä Simerock-talossa 11. elokuuta saakka. Näyttelyssä Mr. Lordi esittelee aiemmissa näyttelyissä esillä olleita töitään.
Hirviöbändin liideri suunnittelee ja toteuttaa yhtyeensä ulkoisen olemuksen ja siihen liittyvät visuaaliset elementit, mutta on laajentanut ilmaisuaan myös musiikkimaailman ulkopuolelle. Fantasianäyttelyssä on mukana häivähdys luontoa, mutta vielä enemmän tarinoita musiikin ja levynkansien takaa.
Sekä Lordi-yhtye että Simerock-festivaali viettävät tänä vuonna kymmenvuotisvuotisjuhliaan, jota näyttely omalta omalta osaltaan juhlistaa. Lordilla on 10-vuotisjuhlakeikka Simerockissa lauantaina 11.8.
– Joku on joskus joku kysellyt, että miksi näyttelyt on aina Helsingissä. No, nyt löytyi sauma sitten panna näytille Rollossakin, Mr. Lordi kertoo näyttelyn taustoista.
Näyttelypaikka löytyy Kauppakeskus Revontulesta, Koskikatu 27.



