Ruuantuotanto osin globaalia riistotaloutta

Yhteismarkkinoihin kohdistuneista suurista toiveista huolimatta elintarvikkeiden hinnat Suomessa ovat nousseet 2000-luvulla jonkin verran yleistä kuluttajahintakehitystä nopeammin. Vuodesta 2000 vuoteen 2010 ruuan hinta kallistui nimellisesti lähes 21 prosenttia, kun yleinen kuluttajahintaindeksi nousi samassa ajassa runsaat 15 prosenttia.

Toisaalta maataloustuottajien tulotaso on laskenut.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n ja Pellervon taloustutkimus PTT:n yhteisen tutkimuksen mukaan kauppa lohkaisee aiempaa isomman siivun ruuan kuluttajahinnasta, ja on ottanut ohjaukseensa koko ruuan arvoketjun. Suurimpana syynä tähän on vähittäiskauppasektorin keskittyminen.

Tietysti voi sanoa, että valta on kuluttajalla, missä hän ostoksensa tekee. Valinnanvara on kuitenkin vähissä, kun kaksi johtavaa myyntiketjua kasvattivat parissakymmenessä vuodessa markkinaosuuttaan 55 prosentista lähes 80 prosenttiin.

Kuluttajan näkökulmasta voi kysyä, kannattaako ostouskollisuus eli korvaako kanta-asiakkaana saatu bonus sen, minkä tehokkaampi kilpailu laskisi hintoja?

Epätäydellinen kilpailu ei ole kuitenkaan ainoa syy elintarvikkeiden vähittäismyyntihintojen ja tuottajahintojen välisen eron kasvamiselle. Muita syitä ovat esimerkiksi tuottavuuserot ketjun eri osissa, elintarvikehygienian tiukentuneet standardit, tukipolitiikan muutokset ja kansainvälisen kaupan vapautuminen.

Oma vaikutuksensa ruuan hintaan on verotuksella, sillä Suomessa ruuan arvonlisäveroprosentti on toiseksi korkein EU:ssa.

Globaalilla tasolla elintarvikekaupan vääristymä näkyy karmeina esimerkkeinä.

Espanjalainen tomaatinviljelijä valittaa, ettei hän saa tuotteensa myyntihintana edes tuotantokustannuksia. Se on johtanut siihen, että viljelijä käyttää halpatyövoimana laittomia maahanmuuttajia nälkäpalkalla, ja tehoviljely tuhoaa luontoa.

Kalaa puolestaan kuskataan jäädytettynä Euroopasta Kiinaan fileoitavaksi ja takaisin. Työvoimakustannusten eron takia homma voi olla bisneksenä kannattavaa.

Kun mukaan otetaan viljelyn, kuljetusten ja kaupan kaikki vaikutukset , niin ei hommassa kokonaistaloudellisesti ole mitään järkeä.

Lisäksi massatuotannon bulkkitavarat kilpailevat meillä paikallisen tuotteen kanssa, jos lähiruoka edes pääsee tiskille tuotantomääriensä pienuuden takia.

Kotimaisen, ja varsinkin paikallisen elintarviketuotannon suosimisella on merkitystä myös huoltovarmuuteen. Siksi olisi myös kaupalla syytä tinkiä osuudestaan, jotta maataloustuotanto kotimaassakin pystyisi jatkumaan.

Jos elintarviketuotanto alistetaan täysin markkinavoimien säätelemäksi riistotaloudeksi, joka pyrkii vain pikavoittoihin niin työntekijöiden palkkatason kuin ympäristön tuhoamisen kustannuksella, on se globaalistikin varsin arveluttava suunta.

Sodan, kulkutautien, luonnonmullistusten tai talouslaman takia nykysysteemi haavoittuu helposti. Silloin voi nykyisten miljoonien nälkäänäkevien lisäksi tulla hiuka myös korkean elintason maissa.