Pääkirjoitukset

Päivitetty 20.11.2011 05:35, julkaistu 20.11.2011 03:30

Ehdokkaat selvillä, katse menneessä

Kansan Uutiset Vasemmistoliitto asettaa viimeisenä eduskuntapuolueena presidenttiehdokkaan sunnuntaina. Puolueen puheenjohtaja, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ilmoittautui kisaan mukaan perjantaina.

Tähän asti presidenttikeskustelussa katse on ollut tiukasti peruutuspeilissä. Se on tavallaan ymmärrettävää. Suomi luopui omasta markasta ja siirtyi yhteisvaluutta euroon vuonna 2002. Tammikuu 2012 on ensimmäinen kerta, kun kansalaiset pääsevät kommentoimaan asiaa vaaliuurnilla.

Presidentinvaaleissa pitäisi silti puhua tulevaisuudesta. Presidentillä on vaikutusta enää lähinnä arvojohtajana, joten tulevat vaalikeskustelut ovat hyvä tilaisuus tarkentaa kuvaa siitä, miten maa makaa. Hyväksytäänkö eri vähemmistöjä kohtaan noussut viha? Jos ei, niin miten tuleva presidentti vaikuttaisi yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttumiseen sallivammaksi?

Uutispäivä Demari Valvonta- ja vartiointitehtävätkään eivät välty hallinnon uudistushankkeilta ja yksityistämispaineilta. On väläytelty mahdollisuutta koota valtion ja kuntien toimintoja nykyistä isommiksi kokonaisuuksiksi. Tiettyjen tehtävien siirtämistä poliisihallinnosta kevyempiin yksiköihin on vatvottu pitkään.

Hallitusohjelmassa luvataan kartoittaa täydennyspoliisin tehtävät. Asia etenee kuitenkin aikaisintaan vuonna 2013, jolloin mahdollisesti käynnistyy esiselvitys.

Kaupunkipoliisimalli on makustelun väärti, koska säästöjä tarvitaan ja hallintoa pitää tehostaa. Toisaalta on oltava äärimmäisen tarkka sen suhteen, ketkä hoitavat viranomaistehtäviä. On myös pystyttävä valvomaan, että tehtävät hoidetaan osaavasti ja tarkasti. Valepoliisien mentäviä aukkoja ei saa jäädä.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.11.2011 20:35

Fagerholm, Fagerholm, Fagerholm... Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Sitä rataa se valitsijamiesten vaalilippujen lukeminen ääniradiossa 1956 presidentinvaalissa eteni.Jäi pysyvä muistijälki.Kaunis muisto demokratiasta parhaimmillaan. Maa sai hyvän presidentin ja historia oli osoittava, että niukasti hävinnyt Fagerholmkin olisi maan johtoon sopinut.
Kekkonen oli äärettömän taitava, älykäs ja tarvittavan viisas ja taipuisa venäläisten yhteistyössä. Ei tarvinnut rintamalle lähteä. Kekkonen oli yhden äänen siirtymällä oikea valinta, mitä tulee ihmissuhdetaitoihin pääilmansuunnassa. Tärkeintä oli se siinä vaiheesa. Onko nyt Nato peruskysymyksiä? Minulle ei. Kestävää perusarvojohtajaa ja rakentajaa Suomi tarvitsee. Vakautta, turvallisuutta, tasapainoa, tasa-arvoa, yhdistäjää.
Ei repijälle, keskittäjälle, politrukille.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kittilän tulva rauhoittui hieman

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 00

  2. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 00

  3. Talvivaaran linnuista löytyi myrkkyjä

    PS-UUTISET 22.5. 20:02 00

  4. Norjan kirkon ja valtion tiet erosivat

    ULKOMAAT 22.5. 20:01 00

  5. Seppälä EM-finaaliin sadan metrin vapaauinnissa

    URHEILU 22.5. 18:46 00

  6. Didier Drogba jättää Chelsean

    URHEILU 22.5. 18:13 00

  7. Päärata auennee liikenteelle iltaseitsemään mennessä

    KOTIMAA 22.5. 16:41 10

  8. Lentoemännät: Liikkeenluovutuksen ehdot eivät täyty

    PS-UUTISET 22.5. 16:40 10

  9. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 30

  10. Liki 20 ihmistä kuoli junaturmassa Intiassa

    ULKOMAAT 22.5. 08:16 11

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 3411

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 306

  4. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  5. Huikaisevan upea kuorovierailu

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 2311

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  7. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 276

  8. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 186

  9. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6057

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  7. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 628

  8. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1212

  10. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6057

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 14211

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1240

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1210

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1112

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14817

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 14813

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 55 11 1214

  2. Tornio perusturva- johtajahaussa 6 haastatteluun

    PS-UUTISET 21.5. 21:04 8 9 721

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 30 6 576

  4. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 4 7 558

  5. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 3 0 538

  6. Liakan lakeudet houkuttelevat suviseuroja

    PS-UUTISET 21.5. 16:28 1 0 515

  7. Kemikaaleja ilmaan Veitsiluodon palossa

    PS-UUTISET 22.5. 08:20 2 1 514

  8. Kemi nousi rockfutisliigaan

    PS-UUTISET 22.5. 13:18 3 0 467

  9. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 27 6 439

  10. PS-UUTISET 27.5. 12:35 452 0 387

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti