Tuottavuuden heikkous uhkana

1990-luvun laman aikana hengissä pysyneetkin yritykset siivosivat sadointuhansin työväkeä kilometritehtaalle. Parin vuoden takaisessa taloussyöksyn aikana yritykset pitivät osaavasta väestä kiinni, vaikka tuotanto ja työ väheni dramaattisesti.

Tämän viimeisen laman jälki näkyy nyt huolena tuottavuuden rapautumisesta. Työt ovat vähentyneet ja työväki tekee aiempaa vähemmän työtä.

Vaikka työntekijät tuskin ovat laiskemmiksi muuttuneet, niin alentuneen tuotannon tasoa ei kansantalous pitkään kestä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on selvittänyt heikentyneen tuottavuuden uhkaa.

Jokainen ymmärtää, että hyvinvointimme kestää vain tuottavuuskehityksen varassa. Talous ja yhteinen hyvä voi kasvaa vain tuottavuuden kasvaessa.

Finanssikriisin aikana Vanhasen hallitus ja myös elinkeinoelämä säilyttivät vaikka velaksi työpaikkoja ja osaavaa väkeä. Yrittäjät aloittivat ”Me emme irtisano” -kampanjan. Yrittäjiä kiitettiin aiheesta esimerkillisestä yhteiskuntavastuusta.

Kriisin myötä tuotanto romahti ja tuottavuus henkeä kohti samoin. Uusi talouden nousu olisi ehkä päästänyt suhtkoht kuivin jaloin, mutta uusi taantuma joudutaan ottamaan aiempaa heikommassa hapessa.

Etlan tutkimuksen mukaan lamatalkoot eivät olleetkaan hyvästä. Tutkimuksen mukaan yleensä tasaisena 30 vuotta jatkunut tuottavuuskehitys taittui. Työtuntia kohti laskettu tuotannon määrä tipahti, koska yritykset turvasivat työpaikat 150 000 ”turhalle” ihmiselle.

Yritysten tuottavuus olisi siis pysynyt nousevana, jos nuo 150 000 ihmistä olisi potkittu pihalle. Tosin yhteiskunnalle ja ihmisille potkujen vaikutukset olisivat olleet karmaisevat, kuten 90-luvulta muistetaan.

Edessä on vähintäänkin hitaan kasvun aika. Todennäköisesti syöksytään pitkään ja laajaan lamaan. Etlan tutkimus antaa uudelle lama-ajalle ohjeen: irtisanomisaalto on odotettavissa ja siitä on jo selviä merkkejä.

Tuottavuuden kasvua voi edistää myös muuten kuin väkeä vähentämällä. Tekniikan kehittäminen ja tuotannon tehostaminen ovat kuitenkin aikaa ja panostuksia vaativia mahdollisuuksia. Potkulinja on nopea, mutta saattaa myös syödä tulevan kasvun edellytyksiä.

Etlan selvityksessä tulee esille toki vain elinkeinoelämän näkemys. Työmarkkinoille vaaditaan sopeutumiskykyä. Palkkaukseen ja muihin työehtoihin perätään joustoa.

Tämä tarkoittaa tietenkin alempia palkkoja, pidempiä työaikoja ja etujen karsimista. Globaalissa kilpailussa äärimmilleen vietynä pitäisi ottaa mallia Intiasta tai Kiinasta. Jokainen tietenkin tietää, ettei sellainen ole mahdollista koko yhteiskunnan perustan romahtamatta.

Suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyvyn turvaamiseksi on tietenkin tehtävä kaikki mahdollinen. Tehottomuuskäppi on kurottava umpeen. Mutta samalla suomalaisten on tekemisissään oltava muita parempia. Halvempia emme kykene olemaan.