Pääkirjoitukset

Päivitetty 27.11.2011 05:35, julkaistu 27.11.2011 03:30

Vasemmistoliitto on Kataisen heikoin lenkki

Kokoomus oli käytännössä koko viime vaalikauden mielipidekyselyissä maan suosituin puolue. Puolueen puheenjohtajasta Jyrki Kataisesta odotettiin kevään 2011 vaalien jälkeen muodostettavan hallituksen pääministeriä lähes yhtä suurella varmuudella kuin nyt valmistaudutaan Sauli Niinistön voittoon presidentinvaalissa.

Kataisen hallituksen ensimmäinen puolivuotiskausi ei ole ollut millään tavoin normaalia politiikan aikaa. Euroopan kattava velkakriisi on pitänyt myös Suomea jatkuvassa jännitystilassa.

Rinnalla kulki vielä demareiden huolettomasta vaalilupauksesta liikkeelle lähtenyt ja lopulta miltei elämää ja EU:ta suuremmaksi paisunut kiista Kreikka-vakuuksista. Kokoomus puolestaan on aktiivinen suomalaiset suututtaneessa kuntauudistuksessa.

Sanomalehti Kalevan Suomen Gallupilla teettämässä kyselyssä suomalaiset antavat kaikkeen viime kuukausina nähtyyn ja koettuun suhteutettuna ehkä yllättävänkin myönteisen arvosanan pääministeri Kataisen toiminnasta. Lähes puolet kansasta, 47 prosenttia, on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä pääministerin toimintaan.

Esimerkiksi Matti Vanhanen kirjautti omien pääministerikausiensa alkuvaiheissa selvästi korkeampia suosiolukuja kuin Katainen nyt, mutta tilannekin oli aivan toinen. Euroopalla ja erityisesti Suomella meni silloin hyvin.

Katainen on vuodesta 2004 johtanut kokoomusta. Kahdessa vaalikaudessa kokoomus on tasaisesti vahvistanut asemiaan ja siitä kuuluu epäilemättä suurin ansio Kataiselle. Katainen on tuonut puoluetta oikealta kohti keskustaa ja samalla on menty eteenpäin.

Kokoomuslaisista Kataiselle antaa parhaat arvosanat kolme neljästä. Kun puolue on tällä hetkellä myös selvästi suurin puolue, tämä heijastuu Kataisen suosiolukuihin. Sdp:ssä ja vasemmistoliitossa – hallituskumppaneissa – Kataiseen on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä kolmannes, perussuomalaisissa viidennes.

Kyselyn yllätys tulee keskustasta. Puolueen kannattajista peräti 39 prosenttia on tyytyväisiä pääministeriin. Vasemmistoliiton lukema on kahdeksan prosenttiyksikköä matalampi.

Keskusta ja kokoomus ylistivät viime vaalikaudella vuoron perään toisiaan. Keskusta mainosti hallituksen politiikkaa sosiaalisemmaksi kuin sosiaalidemokraattien kanssa edellisellä vaalikaudella. Ilmeisesti keskustalaisten muistijälki Kataisesta todella on myönteinen.

Vasemmistoliiton kannattajista 31 prosenttia on tyytyväisiä Kataiseen. Erittäin tyytyväisiä ei sen sijaan löydy lainkaan. Varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne suorastaan puolustelee Kataista Kalevassa.

– Pääministerillä on ollut harvinaisen paljon ikäviä uutisia kerrottavanaan. Ei ole ollut sellaista aikaa, etteikö olisi pitänyt selittää jotain talouden tasapainottamisesta tai eurokriisistä.

Kuuden puolueen hallitus on jo lähtökohtaisesti särkymäaltis. Vasemmistoliiton hallituspuolueista alhaisin ihailu Kataista kohtaan kertoo vain sen, mistä hallituksen mureneminen alkaa, jos ja kun ajat tästä vielä pahenevat. Rakennelman heikko kohta tuskin on yllätys kenellekään.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)27.11.2011 12:56

Sitä täytyy ihmetellä, miten hienosti vasemmistoliitto on omistautunut ruotsalaisen kansanpuolueen tavoin kokoomuksen keskittävälle politiikalle. Sitä ei erota toisesta joki, ei poliisikaan. Sosdemit ovat olleet kautta aikain keskittävän politiikan kannattajia. Nämä voimat johtavat Suomen politiikkaa!
Aluepolitikka on lopetettu, palvelurakenteita alasajetaan, kunnallinen itsehallinto on tuhottu,lähipalvelut vaarannettu. Saattohoito Suomen tasapuoliselle kehittämiselle ja sen vanhusväestölle on alkanut.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kittilän tulva rauhoittui hieman

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 00

  2. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 00

  3. Talvivaaran linnuista löytyi myrkkyjä

    PS-UUTISET 22.5. 20:02 00

  4. Norjan kirkon ja valtion tiet erosivat

    ULKOMAAT 22.5. 20:01 00

  5. Seppälä EM-finaaliin sadan metrin vapaauinnissa

    URHEILU 22.5. 18:46 00

  6. Didier Drogba jättää Chelsean

    URHEILU 22.5. 18:13 00

  7. Päärata auennee liikenteelle iltaseitsemään mennessä

    KOTIMAA 22.5. 16:41 10

  8. Lentoemännät: Liikkeenluovutuksen ehdot eivät täyty

    PS-UUTISET 22.5. 16:40 10

  9. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 30

  10. Liki 20 ihmistä kuoli junaturmassa Intiassa

    ULKOMAAT 22.5. 08:16 11

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 3411

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 306

  4. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  5. Huikaisevan upea kuorovierailu

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 2311

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  7. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 276

  8. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 186

  9. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6057

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 627

  7. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  8. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1218

  10. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6057

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 14211

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1240

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1210

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1112

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14817

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 14813

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 55 11 1214

  2. Tornio perusturva- johtajahaussa 6 haastatteluun

    PS-UUTISET 21.5. 21:04 8 9 721

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 30 6 576

  4. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 4 7 558

  5. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 3 0 538

  6. Liakan lakeudet houkuttelevat suviseuroja

    PS-UUTISET 21.5. 16:28 1 0 515

  7. Kemikaaleja ilmaan Veitsiluodon palossa

    PS-UUTISET 22.5. 08:20 2 1 514

  8. Kemi nousi rockfutisliigaan

    PS-UUTISET 22.5. 13:18 3 0 467

  9. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 27 6 439

  10. PS-UUTISET 27.5. 12:35 452 0 387

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti