Joulukauppaa käydään eurokriisin varjossakin
Kaupan liitto ennustaa joulukaupan arvon kasvavan tänä vuonna neljä prosenttia viime vuodesta, talouden epävarmuudesta huolimatta. Kasvuvauhti jää kuitenkin hitaammaksi kuin viime vuonna.
Epävarmuus on syksyn edetessä kasvanut, ja liiton kyselyn mukaan nyt noin joka viides vähittäiskauppias odottaa, että myynti laskee viime vuoteen verrattuna.
Joulukuu on perinteisesti vuoden ykkössesonki vähittäiskaupalle. Koko vähittäiskaupan arvo on silloin noin neljänneksen keskimääräistä kuukautta suurempi. Tietotekniikan, puhelinten, kodinkoneiden, viihde-elektroniikan, lelujen, askartelutarvikkeiden ja alkoholin myyntiin tulee yli 50 prosentin piikki. Leuto syksy on tänä vuonna hidastanut erityisesti urheiluvälineiden ja vaatteiden joulukauppaa.
Joulukauppaa käydään Suomessa noin miljardin euron arvosta. Kaupankäynnin määrä on kasvanut vuosittain muutamalla prosenttiyksiköllä: taantumassa vähemmän ja luonnollisesti myös hintojen nousuvauhti näkyy joulueurojen määrässä.
Joulu on edelleen juhlista jaloin myös rahalla mitattuna. Joulun aika näkyy selvästi päivittäistavarakauppojen myynnin kehityksessä, ja erityisen tärkeää aikaa joulu on lahjatavaroita myyville liikkeille.
Joulukaupan sujuvuuteen uskotaan siis tänäkin vuonna huolimatta siitä, että kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt sitä mukaa kuin huonot uutiset Euroopan velkakriisistä ovat lisääntyneet. Lokakuun kuluttajabarometrin mukaan suomalaisilla on edelleen kohtuullisen hyvä luottamus oman taloudenpitonsa onnistumiseen.
Keskiarvot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta: kotitaloudet ovat hyvinkin erilaisessa asemassa.Veronpalautukset ovat osaltaan siivittämistä kansalaisten jouluostoksia. Tänä vuonna veronpalautuksen saa yli kolme miljoonaa henkilöä. Keskimääräinen veronpalautus on noin 640 euroa.
Tutkimuksen mukaan kaiken materialismin keskellä puolet suomalaisista haluaa joululahjakseen ennen kaikkea rakkautta ja hellyyttä. Se kertonee, että joulun perussanoma ei onneksi aivan täysin päässyt unohtumaan.
Joulussa monelle on tärkeintä olla yhdessä läheisten kanssa, rauhoittua ja nauttia hyvästä ruoasta. Kun joulun vietto kietoutuu yhä enemmän ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, näiden osatekijöiden merkitys tulevaisuudessa entisestään korostuu. Kaupallisuutta on sinällään on turha moralisoida, mutta kohtuullisuutta voi kuitenkin puolustaa ja varojen mukaan eläminen on aina paikallaan.
Joululahjaostoksissa kannattaa edelleen suosia suomalaista. Sekin on tutkittu, että 20 000 suomalaista saisi työtä vuodeksi, jos jokainen suomalainen ostaisi 20 eurolla kuukaudessa enemmän kotimaisia tuotteita. Joululahjavalinnoista valtaosa tehdään edelleen vasta kaupoissa. Globalisaation aikana on nimenomaan tärkeää suosia suomalaista työtä.

