Pääkirjoitukset

Päivitetty 2.12.2011 05:35, julkaistu 2.12.2011 03:30

Jos Suomi kestää, niin Kemikin kestää

Tähän saakka kunnat ovat voineet talousarviota laatiessaan katsoa tulevaan vuoteen suhteellisen luottavaisina. Huonot ajat ovat pakottaneet tarvittaessa jopa leikkauksiin, parempina on voitu antaa siimaa hieman enemmän. Edessä olleen vuoden kokonaisuus on kuitenkin yleensä hahmottunut kohtuullisen kirkkaana.

Kaikki on nyt toisin. Suomen, euroalueen, Euroopan ja tällä menolla kohta koko maailman kattava talouskriisi kurittaa myös kuntia. Hallitusohjelmassa on sovittu, että talouden tilan ja hallitusohjelman vastaavuutta tarkastellaan kevään kehyspäätöksen yhteydessä.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) ovat jo rivien välistä viestittäneet, että kesällä sovitut talouden sopeuttamistoimet eivät riitä. Lisää säästöjä tarvitaan. Leikkauksia ja/tai veronkorotuksia on luvassa.

Kemin kaupunginjohtaja Ossi Repo piti kaupungin ensi vuoden talousarvioesitystä esitellessään enemmän kuin todennäköisenä, että hallitukselta on tulossa uusia sopeutustoimia. Ja silloin kun valtio tarvitsee lisää rahaa, kunnat eivät löydä piilopaikkaa, Repo muistutti.

Kemin talousarvioesityksessä on varauduttu edessä oleviin uhkakuviin, mutta – aivan kuten valtion puolella – linjan riittävyydestä ei ole takeita. Kaikki on itse asiassa mennyt paremmin kuin hyvin, jos Kemi selviytyy ensi vuoden loppuun kuta kuinkin talousarvioesitykseen piirretyillä numeroilla.

Se tarkoittaisi sitä, että Eurooppa ja Suomi ja niiden mukana myös Kemi ja maan kaikki muutkin kunnat olisivat välttyneet romahdukselta, jonka todennäköisyyttä monet talouden asiantuntijat pitävät tällä hetkellä aivan tuntuvana.

Jos tämä parempi skenaario – että vältytään todella isolta iskulta – toteutuu, Kemi on niihin olosuhteisiin tehnyt kelvollisen budjetin. Palvelut jatkuvat kuta kuinkin ennallaan. Hallitus teki hyvän ratkaisun palauttaessaan budjettiin virkamiesjohdon tarjoamat leikkaukset nuorisotoimintaan.

Lähes puolet 50 000 euron palautuksesta otetaan lykkäämällä taidemuseon intendentin viran täyttämistä vuoden 2013 alkuun ja toinenkin puoli otetaan pienempinä puroina kulttuurin rahoista.

Tämä on viime vuosina tutuksi tullut piirre Kemin virkamiesjohdossa. Kun pitää säästää, kulttuuri on aina hätävarana. Taas parempia aikoja odottamaan lykätty intendentin virka on ollut täyttämättä vuodesta 2008.

Yksi ankara riidan paikka budjettiesityksessä on. Liikuntatoimen määrärahoista leikataan lähes 270 000 euroa. Valtuustossa esitys saa vastaansa koko vasemmistoliiton ryhmän ja todennäköisesti yksittäisiä vastustajia löytyy muistakin ryhmistä.

Budjettivaltuusto kokoontuu vajaan kolmen viikon päästä. Tähän kiistaan kannattaa etsiä yhteinen ratkaisu. Yksi mahdollisuus on jaksottaa leikkaukset esimerkiksi kahdelle vuodelle ja antaa siten aikaa sopeutukseen.

Siihen ei Kemi kaadu. Hallien harjoitusmahdollisuus koskee kuitenkin satoja kemiläisnuoria ja esimerkiksi taaja hiihdon ystävien joukko saa taatusti lumensa tulevanakin talvena, vaikka maa vielä nyt on mustaa. Mutta hyväkuntoiset ladut joukko saa vain siinä tapauksessa, että taivaan lisäksi myös Kemi suo.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kittilän tulva rauhoittui hieman

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 00

  2. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 00

  3. Talvivaaran linnuista löytyi myrkkyjä

    PS-UUTISET 22.5. 20:02 00

  4. Norjan kirkon ja valtion tiet erosivat

    ULKOMAAT 22.5. 20:01 00

  5. Seppälä EM-finaaliin sadan metrin vapaauinnissa

    URHEILU 22.5. 18:46 00

  6. Didier Drogba jättää Chelsean

    URHEILU 22.5. 18:13 00

  7. Päärata auennee liikenteelle iltaseitsemään mennessä

    KOTIMAA 22.5. 16:41 10

  8. Lentoemännät: Liikkeenluovutuksen ehdot eivät täyty

    PS-UUTISET 22.5. 16:40 10

  9. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 30

  10. Liki 20 ihmistä kuoli junaturmassa Intiassa

    ULKOMAAT 22.5. 08:16 11

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 3411

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 306

  4. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  5. Huikaisevan upea kuorovierailu

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 2311

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  7. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 276

  8. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 186

  9. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6057

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 627

  7. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  8. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1218

  10. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6057

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 14211

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1240

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1210

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1112

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14817

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 14813

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 55 11 1214

  2. Tornio perusturva- johtajahaussa 6 haastatteluun

    PS-UUTISET 21.5. 21:04 8 9 721

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 30 6 576

  4. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 4 7 558

  5. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 3 0 538

  6. Liakan lakeudet houkuttelevat suviseuroja

    PS-UUTISET 21.5. 16:28 1 0 515

  7. Kemikaaleja ilmaan Veitsiluodon palossa

    PS-UUTISET 22.5. 08:20 2 1 514

  8. Kemi nousi rockfutisliigaan

    PS-UUTISET 22.5. 13:18 3 0 467

  9. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 27 6 439

  10. PS-UUTISET 27.5. 12:35 452 0 387

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti