Aitoja tonttuja löytyy myös Meri-Lapissa
Ranuan eläinpuistossa iloitaan sen uusimmasta tulokkaasta jääkarhun pennusta. Iloa tämä perhetapahtuma tuottaa ennen kaikkea siksi, että uuden asukkaan myötä eläinpuiston vetovoiman uskotaan jatkuvan pitkälti eteen päin.
Matkailussa näyttää olevan sääntönä, että vetovoimana täytyy olla jotain erikoista. Kemi on pärjännyt jäänmurtajalla ja lumilinnalla jo parikymmentä vuotta. Toki ne maailmalta katsottuna ovat varsin erikoista koettavaa.
Rovaniemi noteerataan maailmalla joulukohteiden kärkipäähän. Läänin pääkaupunki maineensa ansaitsee. Kuitenkin lappilaisten kannattaa pyrkiä siihen, että kiinnostus Lappiin maailmalla jakautuisi myös Rovaniemen ulkopuolelle. Muuttuvien säiden takia täytyy talvea tulevaisuudessa etsiä yhä useammin pohjoisimmasta Lapista.
Kun brittien ennen joulua tapahtuvat lentopiipahdukset ovat vähentyneet, niin tilalle on nousemassa venäläisten joulun jälkeinen turismi, joka jakautuu tasaisemmin koko Suomeen. Ilahduttavaa on, että pari venäläistä tilausjunaa tulee vuoden ensimmäisellä viikolla myös Kemiin.
Lumilinnan rakennustyöt siirtyvät sääennusteen perusteella joulun jälkeiseen aikaan, eikä jäänmurtajallakaan pääse merelle lähiaikoina. Kuitenkin jäinen Perämeri on erikoisuus, joka kiinnostaa ulkolaisia matkailijoita, kunhan oikea talvi alkaa.
Myös venäläisturistit käyvät jäänmurtajalla, jos se on mahdollista. He pitävät myös shoppailusta, johon Kemi-Tornio-Haaparanta kauppoineen antaa hyvät mahdollisuudet. Myös kylpylöitä on tarjolla eri puolilla aluetta.
Tilastojen mukaan matkailu kokonaisuudessaan notkahti loppuvuotena, mutta kevään sesongista on ennakkovarausten perusteella vielä vaikea sanoa mitään. Nettiaikana matkustamispäätöksen teko on siirtynyt viime hetkeen ennen lähtöä, ja myös talousepävarmuus vaikuttaa.
Pari viime vuotta oli Meri-Lapin matkailussa nouseva suunta. Toivottavasti se jatkuu epävarmuudesta huolimatta.
Jouluturismin ehdoton vetonaula on Joulupukki. Rovaniemi on sen kaupallisesti hyödyntänyt parhaiten, mutta mikään ei estä sitä, että joulumaa voisi olla myös Meri-Lapissa kuten Kakslauttasessa, jonne avattiin uusi joulumaa. Aitoja tonttuja löytyy Meri-Lapissakin, joten ne eivät ole Rovaniemen yksinoikeus. Kysymyshän on mielikuvista ja -kuvituksesta.
Turismissa on kyse myös palvelutasosta. Kun venäläisturistit ensimmäisen kerran rynnistivät loppiaisena Rovaniemelle toistakymmentä vuotta sitten, niin kaupungilla kaupat ja baarit olivat kiinni. Nyt palvelu pelaa. Siitä kannattaa ottaa esimerkkiä.
Vaikka näin rospuuttokautena on tietysti vaikea keksiä paikallisia ohjelmapalveluita, niin aitoudella on aina arvonsa. Ongelma on löytää kullekin paikkakunnalle ominainen, aito kohde, jolla olisi vetovoimaa myös laajemmin. Hyvä idea ei välttämättä ole monimutkainen.
Jääkarhu Ranualla ei toki paikallisesti ole aitoa. Myös merisaamelaisten elinolojen esitteleminen Perämerellä on aika kaukaa haettu, vaikka se vuosisatoja sitten olikin totta.


en usko
Ilmoita asiaton kommentti