Kotimainen ruoka ansaitsee arvonsa

Aatonaattona suomalaiset alkoivat laskeutua joulunviettoon. Joulua vietetään perheen kesken ja perinteeseen kuuluu, että pöytä on katettu joulun herkuilla.

Kauppojen hyllyt notkuivat eri herkkuja. Ruokaa riitti, vaikka joillakin hyllyillä alkoi olla tyhjääkin tilaa. Moni kuluttaja saattoikin tyhjän paikan kohdalla ryhtyä ajattelemaan ruokaa pitemmälläkin tähtäimellä.

Näkyvin joulukaupan tuote on tietenkin joulukinkku. Kinkun ostaminen ei juuri kellään jää rahasta kiinni, siksi halpaa se tänäkin jouluna on. Alle neljän euron kilohinnan perusteella voi herätä ajatus siitä onko ensi jouluna enää ollenkaan suomalaista sianlihaa tarjolla.

Sianlihantuottajien tilanne on vakava. Tuottajan saama hinta sianlihakilosta ei enää riitä kattamaan tuotantokustannuksia ja ulkomaisten jättitilojen kilpailu vie vähätkin toiveet tilanteen paranemisesta. Myöskään naudanlihantuottajat eivät ole sen kummemmassa tilanteessa.

Pulaa ruuasta ei ole, vaikka tyhjän voihyllyn kohdalla siltä näyttää. Joulunaika nostaa voin kulutusta tuntuvasti. Suomessa ei voi ole loppunut, mutta sitä ei ehditä kirnuta tarpeeksi.

Vanhemmat ihmiset muistavat vielä hyvin puheet valtavista voivuorista, joiden sanottiin tuhoavan koko maan talouden. Nyt voita tuotetaan tasan tarkkaan sen verran, kuin keskimäärin kulutetaan. Tässä tilanteessa pienikin kulutuksen kasvu johtaa eioon myymiseen.

Pula-ajan muistot saattavat piillä suomalaisten alitajunnassa, joten pulatuotteita innostutaan hamstraamaan. Näin tekevät toki myös norjalaiset, jotka ovat kuulemma valmiita maksamaan voikilosta kymmeniä euroja.

Kaupan tiskiltä on joulun alla saanut lähinnä ulkomaista voita. Suomalaiset haluaisivat kuitenkin suosia kotimaista.

Satunnaista voipulaa voi toisaalta pitää tervetulleena asiana. Suomalaiset heräävät ajattelemaan miltä tuntuisi, jos kotimaisia peruselintarvikkeita ei olisi ollenkaan saatavissa.

Monelle voi tulla kylmäävä tunne, jos ruoka olisikin ulkomailta peräisin. Muuten tilanne voisi olla monelle se ja sama, mutta tietoisuus muiden armoilla olemisesta ahdistaa.

Suomalaiset osaavat arvostaa kotimaista ruokaa, mutta sitä pidetään itsestään selvyytenä. Sen arvo huomataan vasta, kun sitä ei ole.

Jos suomalainen ruuan tuotanto loppuu tai edes radikaalisti vähenee, ei tilanteen korjaaminen onnistu käden käänteessä, ei vaikka kuinka yritettäisiin. Tyhjentynyttä navettaa ei niin vain täytetä.

Suomalaisen kuluttajan turvallisuudesta on kyse, kun maatalouden edellytyksistä huolehditaan. Maailman markkinoihin ei ehkä piankaan voida turvautua. Ruuasta alkaa maailmalla olla pula ja siitä on tullut entistä vahvemmin keinottelun kohde.

Kyse on myös laadusta. Kotimaiseen tuotantoon uskalletaan luottaa, onhan se mitä tarkimmin valvottua. Kaikkialla ei ole samoin.