Pääkirjoitukset

Päivitetty 8.1.2012 05:35, julkaistu 8.1.2012 03:30

Meri-Lapin vuosi ei ollut menestystarina

Juuri päättynyttä vuotta ei voi viedä historiaan Meri-Lapin menestystarinana. Vuosi 2011 oli alueelle, alueen kunnille ja sitä kautta myös alueen asukkaille takaiskujen ja pettymysten värittämä vuosi.

Osa vastoinkäymistä oli itse aiheutettuja, jotkut alueelle kielteiset ratkaisut tehtiin muualla. Yhtä kaikki: menestykseksi Meri-Lapin mennyt vuosi saadaan vain sulkemalla silmät ja rakentamalla vuoden 2011 katsaus juhlapuheen logiikalla.

Viime vuosi sai huonon suunnan heti tammikuussa, kun alueen kunnat Kemiä lukuunottamatta hylkäsivät kuntajakoselvittäjä Timo Säkkisen esityksen uuden kunnan muodostamiseksi Kemi-Tornion alueelle.

Esitys oli Säkkisen, mutta se pohjasi hänen johdollaan tehtyyn erittäin perusteelliseen selvitykseen uuden kunnan perustamisen vaikutuksista. Mukana taustatyössä olivat lukuisat alueen kuntien virkamiehet ja luottamushenkilöt.

Asiaperusteet myönteiselle päätökselle olivat olemassa, mutta poliittinen valmius ja rohkeus puuttui. Moni alueen poliittinen päättäjä on ratkaisun jälkeen hurskastellut kuntien entistä tiiviimmän yhteistyön tärkeydellä.

Kuntaliitoksiakaan – joskus tulevaisuudessa – ei näissä visioissa ole suljettu pois. Voi olla, että kuntaministeri Henna Virkkuselta (kok) tulee oma liitosmalli jo lähikuukausina. Muualla piirretyt kuntarajat eivät tietenkään ole lähtökohtaisesti se paras mahdollinen toimintamalli.

Kemi-Tornion alueella on perinteisesti ollut valtakunnallisestikin vahva asema poliittisessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Alueelta on ollut kansanedustajia vuosikymmenestä toiseen, eikä ministerilista jää sen ohuemmaksi.

Vuodesta 1975 lähtien vain vaalikaudella 1987-91 Meri-Lapista ei ole ollut edustajaa maan hallituksissa. Ketjuun kuuluvat Paavo Väyrynen, Maija Rask, Jari Vilén ja Hannes Manninen.

Viime huhtikuun eduskuntavaaleissa Meri-Lapista ei valittu ainoatakaan kansanedustajaa. On todennäköistä, että alueen edunvalvonta ja yhteydet valtakunnalliseen päätöksentekoon eivät ole enää yhtä vahvat kuin aikaisemmin.

Näitä vaikutusmahdollisuuksia punnitaan jo aivan pian, kun opetusministeriö ratkaisee Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun aloituspaikkojen leikkaustason. Ennusmerkit eivät lupaa kovin hyvää.

Iso takaisku Kemi-Tornion alueelle oli Fennovoiman syksyllä tekemä päätös sijoittaa ydinvoimalansa Pyhäjoelle. Ratkaisun kitkeryyttä lisäsi se, että Meri-Lapissa Simoa pidettiin jo ennakkoon kisan ”varmana” voittajana.

Ydinvoimala olisi ollut taloudellinen jättipotti, jonka varaan alueella olisi voitu laskea paljon. Tilalle on löydettävä muita, pienempiä ratkaisuja. Sinällään Meri-Lapin alueella on hyvät edellytykset menestyä.

Suuri apu tulevalle olisi kuntien parempi ja avoimempi yhteistyö. Se olisi jo pienin ponnistuksen nostettavissa nykytasostaan. Mitä kaikkea sitten olisikaan luvassa suurin ponnistuksin?


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)8.1.2012 18:08

Fennovoiman katoaminen horisontin taakse koettiin alueella suurena helpotuksena. Nyt voidaan aluetta kehittää sen oikeilla ehdoilla. Vielä on jäljet siivottava, maakuntakaava purettava jne. Myös paikalliset voimayhtiöt pitäisi irrotaa Fennovoiman hankkeesta, koska riskisijoittaminen kuntalaisten rahoilla ei oikein tunnu sopivan voimayhtiöiden toimenkuvaan. http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/yritystutkija-fennovoiman-osakaspohja-vaarassa-romahtaa/924696

Kuntauudistusta voisi nyt lähteä suunnittelemaan puhtaalta pöydältä nyt kun Simon "katsotaan nyt tuo ydinvoimala"- argumentti ei ole jarruttamassa kehitystä.

Jäljelle jää vielä tuo Ammattikorkeakoulun jatkuvuuden turvaaminen. Siinä Kemin ja Tornion päättäjien on nyt ehdottomasti vedettävä yhtä köyttä. Opetusministeriön perustelut on jo pystytty kaatamaan yksi toisensa perään, Kemi-Tornion AMK näyttäisikin olevan ainoa lajissaan, jonka säilyttämisen puolesta on syntynyt laaja kansanliike. Muualla periferiassa ammattikorkeakoulut näyttävät menevän kuin lampaat teurastettavaksi, viime viikolla Savonia AMK ilmoitti jo mitä yksiköitä lakkautettaan. http://yle.fi/alueet/savo/2012/01/savonia_amk_nuorisoasteen_koulutukselle_loppu_varkaudessa_3150686.html

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.1.2012 14:23

"Viime vuosi sai huonon suunnan heti tammikuussa, kun alueen kunnat Kemiä lukuunottamatta hylkäsivät kuntajakoselvittäjä Timo Säkkisen esityksen uuden kunnan muodostamiseksi Kemi-Tornion alueelle."

Minusta tuo oli varsin positiivinen asia. Emme kaipaa kuntaliitosta ja nyt kun näyttää siltä, että pääkaupunkiseudun kunnille annetaan erivapaus kuntaliitoksista, niin mitään pakkoliitostakaan meiltä ei voida vaatia.

"Ydinvoimala olisi ollut taloudellinen jättipotti, jonka varaan alueella olisi voitu laskea paljon."

Mitä sen varaan olisi voitu laskea? Rakennusvaiheen työntekijöistä olisi suuri osa tullut kuitenkin ulkomailta eikä voimalan pyörittämiseen tarvittava henkilökunnan määrä mitenkään merkittävästi Lapin työllisyyttä olisi parantanut. Nyt epäillään jo, onko voimayhtiöllä resurssia pyörittää voimalaansa edes siellä Pyhäjoella.

Mitä tulee noihin kansanedustajiin: eipä nuo Lapin asioita ole koskaan ajaneet yksimielisesti, vaan ne edustajat, jotka ovat hallituspuolueesta, ovat orjallisesti olleet puoluekurin sitomia ja tehneet Kekkosen jälkeisessä Suomessa lappilaisten elämää hankaloittavia päätöksiä, niin Kuprun isä Manninen, Rask, (jopa) Väyrynen kuin Kokoomuksen Vilen (Kokoomushan ei aja kuin rikkaiden asiaa, heillä ei mitään yhtenäistä Suomea saati isänmaata ole olemassa).

Tämänkin pääkirjoituksen punainen lanka on taidettu kutoa AlmaMedian Helsingin konttorissa, siinä Kokoomuksen filiaalissa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.1.2012 12:57

Montako kuoli?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kittilän tulva rauhoittui hieman

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 00

  2. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 00

  3. Talvivaaran linnuista löytyi myrkkyjä

    PS-UUTISET 22.5. 20:02 00

  4. Norjan kirkon ja valtion tiet erosivat

    ULKOMAAT 22.5. 20:01 00

  5. Seppälä EM-finaaliin sadan metrin vapaauinnissa

    URHEILU 22.5. 18:46 00

  6. Didier Drogba jättää Chelsean

    URHEILU 22.5. 18:13 00

  7. Päärata auennee liikenteelle iltaseitsemään mennessä

    KOTIMAA 22.5. 16:41 10

  8. Lentoemännät: Liikkeenluovutuksen ehdot eivät täyty

    PS-UUTISET 22.5. 16:40 10

  9. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 30

  10. Liki 20 ihmistä kuoli junaturmassa Intiassa

    ULKOMAAT 22.5. 08:16 11

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 3411

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 306

  4. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  5. Huikaisevan upea kuorovierailu

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 2311

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  7. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 276

  8. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  9. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 182

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6057

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 627

  7. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  8. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1218

  10. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6057

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 14211

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1240

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1210

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1112

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14817

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 14813

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 55 11 1234

  2. Tornio perusturva- johtajahaussa 6 haastatteluun

    PS-UUTISET 21.5. 21:04 8 9 740

  3. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 3 0 595

  4. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 30 6 588

  5. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 4 7 564

  6. Liakan lakeudet houkuttelevat suviseuroja

    PS-UUTISET 21.5. 16:28 1 0 521

  7. Kemikaaleja ilmaan Veitsiluodon palossa

    PS-UUTISET 22.5. 08:20 2 1 521

  8. Kemi nousi rockfutisliigaan

    PS-UUTISET 22.5. 13:18 3 0 488

  9. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 27 6 448

  10. PS-UUTISET 27.5. 12:35 452 0 391

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti