Sdp:n ongelmat ovat Jungneria syvemmällä
Kun kokoomus ja vihreät jatkavat iloisissa vaalitunnelmissa, sosiaalidemokraatit ovat jo aloittaneet vaalien jälkipyykin. Puoluesihteeri Mikael Jungner ilmoitti keskiviikkona, että ei tavoittele uutta kaksivuotiskautta toukokuun puoluekokouksessa.
Ratkaisu ei ollut suuri yllätys sunnuntain vaalituloksen jälkeen. Hän ilmoitti jo pari viikkoa ennen vaalipäivää, että ellei Paavo Lipposen kannatus nouse merkittävästi, puoluesihteeri vaihtuu keväällä.
Jungnerin ilmoituksen aikoihin Lipposen kannatus oli neljän, viiden prosentin tietämissä. Vaalipäivänä se koheni 6,7 prosenttiin. Ennen muuttaa mustan valkoiseksi kuin osoittaa parin prosenttiyksikön kannatuksen nousun ”merkittäväksi”.
Rajusta ratkaisustaan huolimatta Jungner ei lähde ovet paukkuen. Hän näet miltei ensi töikseen poistatti puoluesihteerin työhuoneen oven, kun hänet keväällä 2010 valittiin puoluesihteeriksi.
Oven poisto oli tavallaan avaus siihen, millaista linjaa uusi puoluesihteeri oli ajava. Nettimaailman ja ylipäätään sosiaalisen median mahdollisuuksista viehättynyt Jungner on täysin mullistanut puoluesihteerin perinteisen työnkuvan.
Osalle demarikenttää se näyttäytyy modernina osaamisena ja tulevan lukutaitona, osa taas kauhistelee kaveria, jota ei juuri näy kentällä ja soppatykin kupeella. Monelle puolueen jäsenelle oli viimeinen pisara Jungnerin operaatio, jossa Sdp:n viimeisetkin piirilehdet lopetettiin lähes laitaa myöten.
Oululaisen Paavo Törmin toteamus (Lapin Kansa 25.1.) kuvaa, kuinka historiallisena lehtien lopettaminen puolueen kentällä koetaan: Ennen Jungneria edes IKL ei saanut lakkautettua Pohjolan Työtä.
Jungner sanoo pitävänsä kiinni lupauksestaan siksi, että se osaltaan vahvistaisi politiikan ja poliitikkojen uskottavuutta. Se on aivan hyvä perustelu. Toisaalta ei ole varmaa, että puoluekokous olisi keväällä antanut jatkopestin, jos Jungner olisi sitä halunnut.
Sdp palasi viime kevään vaalien jälkeen hallitukseen, mutta se tapahtui muista syistä kuin hyvän vaalituloksen ansiosta. Vaalit olivat Jutta Urpilaisen puheenjohtajakauden neljännet ja samalla myös neljännet tappiovaalit Urpilaisen Sdp:lle.
Kukaan ei ole vaatinut eikä vaadi Urpilaisen vaihtamista. Sitä paitsi hän on pärjännyt hyvin ministerinä. Puoluesihteerin vaihtuminen lääkitsee myös puolueen tappiokierteen nostattamaa turhautumista. Puolueen julkikuvallekin on tehtävä jotain, kun aate ei käy kaupaksi.
Sdp:n vaikeudet eivät ole kiinni puheenjohtajan tai puoluesihteerin henkilöstä. Sosiaalidemokraattisten puolueiden johdolla on rakennettu monta menestystarinaa pitkin Eurooppaa, mutta nyt sosiaalidemokratia on suurissa ongelmissa ympäri Eurooppaa. Hyvin menee vain muutamassa maassa.
Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on tapahtunut jotain ratkaisevaa. Sdp:n historiaa paljon tutkinut Mikko Majander osui ilmeisen ytimeen Ylen A-studiossa keskiviikkona. Majander sanoi, että sosiaalidemokratialla meni hyvin niin kauan kuin valtio oli vahva.
