Eläkeneuvottelujen solmuja avataan

Suomalaisten työurat pitää saada pidemmiksi, pidemmiksi alusta, keskeltä ja lopusta. Töitä pitää tehdä siis enemmän, jotta syntyy tulosta, josta riittää jaettavaa.

Työmarkkinajärjestöt ovat ajautuneet eläkeasioita koskevissa neuvotteluissaan jo pitkään kestäneeseen juntturaan, josta ei ole näyttänyt olevan ulospääsyä. Liikahduksia tarvitaan, sillä työmarkkinajärjestöjen on määrä päästä jonkinlaiseen sopimukseen viimeistään maaliskuussa. Työeläkejärjestelmä vaatii kestävyysremonttia ja siitä on löydyttävä ratkaisuja, kun myös hallituksen on tarkoitus tuoda pöytään päätöksiä julkisen talouden tasapainottamisesta.

Työntekijäjärjestöt ovat olleet kiinni ehdottomassa kannassaan, ettei eläkeiän alarajaa saa nostaa. Vastapuolella työnantajat ovat lukinneet kantansa, etteivät ne suostu eläkemaksujen korotuksiin, joita välttämättä tarvitaan tulevien eläkkeiden kustantamiseen.

Työntekijöiden keskusjärjestöjä uhkaa tällaisessa pattitilanteessa ajautuminen neuvottelujen ulkokehälle. Niitä uhkaisi sanomisen painon heikkeneminen asioissa, joissa liikkuu miljardeja eläkerahaa.

Liikahdus on nyt tapahtunut. Reilu viikko sitten SAK:n hallitus antoi puheenjohtajalleen Lauri Lylylle uusia nuotteja. Lyly sai valtuudet neuvotella myös eläkeiän alarajan nostamisesta, tosin viimeisenä konstina.

Ratkaisu on ollut vaikea, sillä esimerkiksi Akava on edelleen tiukasti eläkeiän alarajan nostamista vastaan. Myöskään SAK:n kanssa tiukassa kimpassa oleva SDP ei helpolla taivu nostoon, onhan puolue naulannut kantansa tiukasti kiinni viime kevään vaalilupauksissaan.

Päätöksenteon kivuliaisuutta kuvaa sekin, ettei SAK kannanmuutoksestaan julkisuuteen huudellut, ennen kuin Helsingin Sanomat asian loppuviikosta julkisti.

SAK:n liikahdus muuttaa kuitenkin tilannetta. Tiukkojen kantojen voi odottaa lientyvän, koska sen tekeminen on välttämättömyys. SAK:n ja SDP:n on syytä uskoa etsivän ja löytävän saman tahdin tässäkin kysymyksessä.

Väistämättömän tunnustaminen on tietenkin arvokas asia jo sinällään. Ay-linnakkeissa päätöstä saattoi helpottaa myös yleisen mielipiteen taipuminen työurien pidentämisen kannalle. Kansalaiset alkavat yhä selvemmin nähdä, että pienenevät ikäluokat joutuvat pian maksamaan kohtuuttomasta itseään vanhempien eläkkeitä.

SAK haluaa myös välttämättömyyden tunnustaessaan säilyttää eläkeasian työmarkkinajärjestöjen käsissä. Järjestöt eivät kaipaa valtiovaltaa kolmanneksi osapuoleksi neuvottelupöytään.

Keskusjärjestöjen yhteiset päätökset toisivat myös helpotusta hallituksen kehysriiheen, jossa pitää päättää tarpeellisista menoleikkauksista ja veronkorotuksista.

Suomalaisten keskimääräinen eläköitymisikä on onneksi kivunnut jo päälle 60 vuoden. Verrattuna hyvin porskuttavaan naapurimaa Ruotsiin, olemme pahasti jäljessä. Ruotsissa 55–64-vuotiaista ihmisistä 70 prosenttia on töissä. Suomessa tämän ikäisistä on töissä vain 56 prosenttia.

Vaatimuksiin enemmästä työnteosta tulee kuitenkin paha särö, kun huomaa viime viikollakin tulleet uutiset tuhansien ihmisten tulevista irtisanomisista Nokialla, Stora Ensossa ja puolustusvoimissa.