*

Pohjolan Sanomat

Pääkirjoitukset

Päivitetty 28.7.2012 06:35, julkaistu 28.7.2012 04:30

Bioteknologian perusta puussa

Kuukausi sitten Kemissä ja koko maakunnassa petyttiin. Metsä Group ilmoitti, että se ei jatka biodieselhankettaan. Metsä Group suunnitteli biodieseltehtaan rakentamista yhdessä Vapon kanssa.

Selvityksen viimeisessä vaiheessa tutkittiin mahdollisuutta perustaa puuta raaka-aineenaan käyttävä tehdas Kemin Ajokseen. Metsä Groupin mukaan hanke ei olisi ollut taloudellisesti kannattava.

Toistaiseksi Kemissä eletään siis ilman biodieselunelmaa.

Suomessa biodieselhankkeita on vireillä Stora Ensolla ja UPM:llä, joista odotetaan ratkaisuja tämän vuoden lopulla.

Pohjoisessa tunnetun pettymyksen ymmärtää, mutta kokonaisuudessaan bioteknologialta odotetaan Suomessa paljon. Siitä puhutaan paljon ja suuria odotetaan, jopa Nokian korvaajaa kansakunnan hyvinvoinnin rakentajana.

Poliitikoiden suut ainakin pysyvät käynnissä. Tavoite ja tarkoitus ovat hyviä, konkretiaa vielä puuttuu.

Lähtökohdat ovat kuitenkin hyvät, jopa erinomaiset.

Kamppailu maapallon luonnonvaroista kiihtyy väestönkasvun ja elintason kohoamisen seurauksena. Luonnonvaroja hallitsevat maat sanelevat maailmanjärjestyksen jo lähivuosikymmeninä.

Suomella ei ole öljyä eikä kivihiiltä, mutta uusiutuvia energialähteitä riittää. Metsää löytyy ja se kasvaa joka päivä lisää.

Puuaineksen vuotuiseksi kasvuksi arvioidaan sata miljoonaa kuutiometriä. Puun määrä kasvaa nopeammin kuin koskaan ja sitä on enemmän kuin koskaan.

Metsäteollisuuden ja energiakäytön vuositarve on noin 60-70 miljoonaa puukuutiota. Metsiin kertyy joka vuosi kymmenien miljoonien puukuutioiden hakkuusäästö.

Suomalainen puu on perinteisesti jalostunut selluksi, paperiksi ja sahatuotteiksi. Viime vuosina on suljettu lukuisia tehtaita kysynnän vähenemisen ja tuotannon muualle maailmaan siirtämisen vuoksi.

Kyse on pysyvästä muutoksesta. Toki teollisuus on huolissaan raaka-aineen riittävydestä tai paremminkin sen hinnasta. Tosiasiassa puuta riittää perinteisen jalostuksen ulkopuolelle entistä enemmän.

Tilannetta varmistaa se, että tällä hetkellä Suomessa ei ole valmistumassa tai suunnitteilla ainoatakaan merkittävää investointia saha- tai paperiteollisuudessa.

Biodiesel on kehityksen alla. Samoin tarvitaan työtä mullistavan nanosellun kehittämisessä. Puupohjaisesta nanosellusta jalostetut materiaalit ovat jotakin aivan uutta. Ne ovat kestäviä, keveitä, muotoiltavia ja ne johtavat sähköä. Käyttökohteita ovat tekstiili-, auto- ja koneteollisuus, rakentaminen, elektroniikka- ja myös lääketeollisuus.

Perinteinen metsäteollisuus on Suomessa ottanut maailman mitassa kehitysharppauksia. Niitä odotetaan nyt niin biodieselin kuin nanoselluteknologian kehittämisessä. Vanha sellunkeitto ja lankunsahaus eivät riitä.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)29.7.2012 21:57

Biojäteunelmakaan ei tunnu tässä vaiheessa onnistuvan. Raaka-aineen hinta on kysynnän mukana noussut. Keski-Euroopassa unelmoitiin sipulin ja maissin biojätekaasuista, mutta kalliiden investointien jälkeen monenmonet laitteet seisovat käyttämättöminä, apurahat hävinneet ja sipulit muhivat muualla. Ruoka-aineista ei taida tulla öljy-eikä kaasuteollisuutta, puujätteelläkin on tuhat muuta käyttömahdollisuutta. Silti kannattaa tutkia edelleen, aina jotain todella nerokasta keksitään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.7.2012 20:38

Metsäteollisuus on Suomessa jo entinen suuruus. Paljon arvokkaampia ovat puut matkailijoitten nähtäviksi. Suomen tulevaisuus on matkailussa.
Siinä liikkuvat rahat todella reilusti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)28.7.2012 23:20

Unelmien kaatumisesta kiittäkäämme vihreätä puoluetta ja heidän ajamaa rikkidirektiivi päätöstä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)28.7.2012 13:34

Turhaa unelmointia. Prosessiteollisuutta ei Suomeen synny nykyisellä kustannustasolla. Toivoa voi tietysti elätellä. Järki kuitenkin sanoo, että esim. puupohjainen biodiisel tehdään siellä, missä raaka-aine on puoli-ilmaista ja ympäristöväki ei riehu tehtaan portilla kettinkien kanssa.
Mun mielestä tulevaisuus on pienemmässä mittakaavassa. Tästä on hyvä esimerkki ST1 ketju, joka tekee biopolttoainetta erilaisista jätteistä.
Jos metsäteollisuus investoi jotain ko. sektorille, ei se kovin paljon näy puun käytössä tai työpaikoissa. Käytetään olemassaolevia resursseja vain eri tavalla.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

PS-KYSYMYS

Juhlistatko kesän alkamista?

Edellisen kysymyksen tulos

Kumpi kiinnostaa enemmän, MM-kiekko vai Euroviisut?



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti | Käyttö- ja sopimusehdot