PS-Uutiset

Päivitetty 12.1.2010 17:03, julkaistu 12.1.2010 16:00

Lumilinna avataan rock-henkisellä ilotulituksella

Lumilinnan ohjelmisto on valmistunut.

Avajaisiin on rakennettu linnan 15. vuoden eli juhlavuoden kunniaksi "Linnan Suuri Juhlaooppera". Se on kokonaisuus, jossa yhdistetään rock-henkistä musiikkia, näyttäviä pukuja, ilotulitusta ja pyrotekniikkaa.

Lumilinna avataan lauantaina 30. tammikuuta kello 18. Avajaistapahtuman liput tulevat myyntiin maanantaina 25.1. kello 9 Kemin Jalokivigalleriassa.

Lapsille musiikkia

Lasten ohjelmiston aloittaa helmikuun ensimmäisenä lauantaina Jokeri Pokeri Box eli taikuri Simo Aalto.

Muita tunnettuja nimiä lasten ohjelmistossa ovat Herra Heinämäen Lato-orkesteri, joka täyttää 10 vuotta. Lato-orkesterissa esiintyy mm. tv:stä tuttuja muusikoita.

Ystävänpäivänä lumiestradin valloittaa Suomen viralliselle levylistalle viime vuonna päässyt Hevisaurus.

Yleisön pyynnöstä Tuttiritari ja hänen uljas ratsunsa Rusinante karauttavat linnaan maaliskuussa. Lumilinnassa nähdään myös viime vuonna suosiota saavuttaneet Muumit.

Paikallisosaamista ohjelmistoon tuovat Kemin kansalaisopiston balettikoululaiset, jotka esiintyvät linnalla 13. helmikuuta.

Maaliskuussa järjestetään yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa vain naisille tarkoitettu näytös "Fantasiaa". Ohjelmasisältö paljastetaan myöhemmin.

Yleisön nauruhermoja kutittelee vastikään vuoden viihdetaiteilijaksi valittu kemiläislähtöinen Jope Ruonansuu. Hän esiintyy kotiyleisölleen maaliskuun puolivälissä.

Torniolainen Peräpohjolan Markkinat esiintyy ja myy tuotteita linnassa myös tulevana kautena.

Kemin seurakunnan kanssa yhteistyössä rakennettava Lumikappeli siunataan käyttöön avajaisia seuraavana päivänä eli sunnuntaina 31. tammikuuta klo 17.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Päärata saatu korjattua Riihimäellä

    PS-UUTISET 22.5. 21:02 00

  2. Poliisi ei löytänyt VR:ltä laitonta henkilörekisteriä

    KOTIMAA 22.5. 21:02 00

  3. Kittilän tulva rauhoittui hieman

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 10

  4. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 10

  5. Talvivaaran linnuista löytyi myrkkyjä

    PS-UUTISET 22.5. 20:02 10

  6. Norjan kirkon ja valtion tiet erosivat

    ULKOMAAT 22.5. 20:01 10

  7. Seppälä EM-finaaliin sadan metrin vapaauinnissa

    URHEILU 22.5. 18:46 00

  8. Didier Drogba jättää Chelsean

    URHEILU 22.5. 18:13 00

  9. Päärata auennee liikenteelle iltaseitsemään mennessä

    KOTIMAA 22.5. 16:41 10

  10. Lentoemännät: Liikkeenluovutuksen ehdot eivät täyty

    PS-UUTISET 22.5. 16:40 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 3411

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 306

  4. Huikaisevan upea kuorovierailu

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 236

  5. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  7. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 276

  8. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  9. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 182

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6057

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 627

  7. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  8. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1218

  10. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6057

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 14211

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1240

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1210

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1112

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14817

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 14813

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 55 11 1259

  2. Tornio perusturva- johtajahaussa 6 haastatteluun

    PS-UUTISET 21.5. 21:04 8 9 749

  3. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 3 0 616

  4. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 30 6 600

  5. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 4 7 571

  6. Liakan lakeudet houkuttelevat suviseuroja

    PS-UUTISET 21.5. 16:28 1 0 527

  7. Kemikaaleja ilmaan Veitsiluodon palossa

    PS-UUTISET 22.5. 08:20 2 1 523

  8. Kemi nousi rockfutisliigaan

    PS-UUTISET 22.5. 13:18 3 0 496

  9. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 27 6 456

  10. AMK:n paikkoja sittenkin viestintään

    PS-UUTISET 22.5. 14:55 1 2 400

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti