PS-Uutiset

Päivitetty 25.1.2010 08:31, julkaistu 22.1.2010 16:06

Tekijältä kantapää syntyy sukkelaan

Kuva: Tuulikki Kourilehto
YlitornioLähetä palautetta toimittajalle
Valmis kantapää. Ensin on kevennettu kantaosa, sitten on tehty nilkan kavennukset.

Sukan kutominen on helppoa siihen asti, kun vartta riittää. Kantapään tekeminen on monelle nuorelle sukankutojalle käsityön kipupiste.

Oili Lehto on oppinut sukan kutomisen ja kantapään tekemisen omalta äidiltään. Hän on kutonut sukkia lapsesta lähtien ja kantapää kohdan voi ohittaa rutiinilla.

Lehdon sukkapuikoilla on ohutta konepestävää villalankaa. Yhdellä puikolla on 16 silmukkaa. Kantapäästä voi tehdä niin kutsutun vahvistetun kantapään, jolloin nurealla jätetään joka toinen silmukka kutomatta. Esimerkkisukkaan kudotaan sileä kantapää.

Varren jälkeen kudotaan kantapään takaosa, eli kantalappu. Se kudotaan kahdella puikolla olevista silmukoista niin, että oikealla puolella kudotaan kerros oikeaa ja nurealla kerros nureaa. Joka kerroksen ensimmäinen silmukka jätetään kutomatta, se vain nostetaan.

Toiset kaksi puikollista silmukoita jäävät odottamaan kantalapun valmistumista.

Kun kantalappu on riittävän pitkä, aloitetaan kavennukset. Kavennusten jälkeen kantapäähän muodostuu kantapohja.

Lehto kutoo reunasta alkaen viisi silmukkaa ja kaventaa kutomalla kuudennen ja seitsemännen silmukan yhteen. Nurealla kerroksella kavennetaan kutomalla silmukat yhteen. Oikealla kerroksella kavennus tehdään läpivetämällä: ensimmäinen silmukka nostetaan, sitä seuraava silmukka kudotaan, minkä jälkeen kudottu silmukka vedetään nostetun silmukan läpi.

Kavennuksia jatketaan, kunnes kavennettavat silmukat loppuvat. Molemmille puikoille jää kuusi silmukkaa kavennusten väliin. Kantapäässä on tässä vaiheessa kantapään muotoa.

Silmukoita reunoista

Tämän jälkeen poimitaan kantalapun molemmista reunoista silmukat puikoille. Lehto poimii silmukat puikolle kutoen. Lehto ottaa silmukat toisesta rivistä, jotta työhön tulee siistimpi jälki. Reunimmaiset silmukat ovat löysempiä ja niistä tulee helposti reikäinen reuna.

Kun silmukat on poimittu, tehdään nilkkaa varten kiilakavennukset poimituista silmukoista. Kavennukset tehdään ensimmäisen puikon lopussa ja neljännen puikon alussa. Ensimmäisen puikon lopussa kudotaan kaksi viimeistä silmukkaa yhteen. Neljännen puikon alussa kavennetaan kaksi ensimmäistä silmukkaa läpivetäen yhteen.

Kuuden kavennuksen jälkeen kantapää on valmis. Sukan kutomista voi jatkaa kärkikavennukseen asti.

Kantapää syntyy niin sukkelaan, ettei kirjuri tahdo pysyä mukana. Lehto ehtii juttelemaan ja irrottamaan katseen kutimesta pysäyttämättä sukkapuikkoja hetkeksikään.

– Nuoret naiset ovat nyt innostuneet käsitöistä ja opettelevat kutomaan kursseilla, Lehto tietää.

Pohjolan Sanomien sukkakisa jatkuu 21.2. saakka. Kilpailutehtävä on Pohjolan Sanomien 95-vuotisjuhlasukka.

Kilpailuun tulleita sukkia on lehden verkkosivulla.

Osallistu

Sukkakisa

Tehtävä: Pohjolan Sanomien 95-vuotisjuhlasukat.

Suunnittele malli ja valitse värit villasukkiin.

Kudo sukat oman mallisi mukaisesti.

Liitä sukkiin paperilappu, johon on kirjoitettu kutojan, nimi, osoite ja puhelinnumero.

Lähetä sukat Pohjolan Sanomien Sukkakisaan 21.2.2010 mennessä.

Osoite: Pohjolan Sanomat / Sukkakisa, Sairaalakatu 2, 94100 Kemi.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)9.10.2010 14:00

Hyvä selkeä perusohje.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Päärata saatu korjattua Riihimäellä

    PS-UUTISET 22.5. 21:02 00

  2. Poliisi ei löytänyt VR:ltä laitonta henkilörekisteriä

    KOTIMAA 22.5. 21:02 00

  3. Kittilän tulva rauhoittui hieman

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 10

  4. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 10

  5. Talvivaaran linnuista löytyi myrkkyjä

    PS-UUTISET 22.5. 20:02 10

  6. Norjan kirkon ja valtion tiet erosivat

    ULKOMAAT 22.5. 20:01 10

  7. Seppälä EM-finaaliin sadan metrin vapaauinnissa

    URHEILU 22.5. 18:46 00

  8. Didier Drogba jättää Chelsean

    URHEILU 22.5. 18:13 00

  9. Päärata auennee liikenteelle iltaseitsemään mennessä

    KOTIMAA 22.5. 16:41 10

  10. Lentoemännät: Liikkeenluovutuksen ehdot eivät täyty

    PS-UUTISET 22.5. 16:40 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 3411

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 306

  4. Huikaisevan upea kuorovierailu

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 236

  5. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  7. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 276

  8. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  9. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 182

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6057

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 627

  7. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  8. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1218

  10. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6057

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 14211

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1240

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1210

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1112

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14817

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 14813

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 55 11 1259

  2. Tornio perusturva- johtajahaussa 6 haastatteluun

    PS-UUTISET 21.5. 21:04 8 9 749

  3. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 3 0 616

  4. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 30 6 600

  5. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 4 7 571

  6. Liakan lakeudet houkuttelevat suviseuroja

    PS-UUTISET 21.5. 16:28 1 0 527

  7. Kemikaaleja ilmaan Veitsiluodon palossa

    PS-UUTISET 22.5. 08:20 2 1 523

  8. Kemi nousi rockfutisliigaan

    PS-UUTISET 22.5. 13:18 3 0 496

  9. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 27 6 456

  10. AMK:n paikkoja sittenkin viestintään

    PS-UUTISET 22.5. 14:55 1 2 400

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti