Viidestoista lumilinna aukesi rockilla
- Kemiläisen, naisista koostuvan kuoron ainoa mies Simo Korkia-aho Kokkolasta päästi avajaisissa puhtaasti soolon Bohemian Rhapsodysta.
Kemin viidestoista lumilinna avattiin yleisölle lauantaina rockin, tulen ja ilotulituksen yhdistelmällä.
Puheita ei pidetty lainkaan, vaan ensimmäinen kappale kajahti ulkona olevalla estradilla suoraan kello 18.
– I´m walking in the Air, lumilinnaa varten koottu juhlakuoro lauloi.
Näyttävästi pukeutuneessa juhlakuorossa esiintyi kemiläisiä laulajia, joista tunnetuin laulaja on Hannele Kauppinen eli Taiska.
Avauslaulu on tuttu Lumiukko-animaatiosta.
Viidentoista asteen pakkanen ei häirinnyt yleisöä. Suosionosoitukset olivat vaimeaa läpsytystä, ei tyytymättömyyden vaan kintaiden ja lapasten takia.
Etukäteen lipun oli ostanut Kemin matkailuneuvoja Elina Paanasen mukaan 250-300 asiakasta. Vilkkain ennakkomyyntipäivä oli ollut avajaispäivä lauantai. Lumilinnan portiltakin lippuja myytiin linnan avaamiseen saakka.
Viidenteentoista linnaan tutustui kaikenikäisiä vieraita. Paikallisten lisäksi linnassa oli vieraita ainakin Japanista ja Norjasta.
Tämän vuoden teema kansallisromantiikka näkyi muun muassa muurin rakennuskivikuvioina, lumireliefeinä tunnetuista rakennuksista sekä jääveistoksien aihevalinnassa.
Lumihotellissa on 48 asiakaspaikkaa. Linnan ravintolassa ja kabineteissa on yhteensä 150 asiakaspaikkaa. Jäägalleriassa on Lapponia Jewelryn 50-vuotisjuhlanäyttely, joka avajaisissa pysähdytti etenkin naiset.
Linna on auki sunnuntaista 31.1. alkaen päivittäin klo 10–19. Lumilinnan kappeli vihitään käyttöön sunnuntaina kello 17.



