PS-Uutiset

Päivitetty 27.1.2012 15:48, julkaistu 27.1.2012 15:46

Automaatin lähtö Karungista varmaa

Kuva: Tuulikki Kourilehto
Lähetä palautetta toimittajalle
Veikko Syrjälä kävi Karungissa Otto-automaatilla tammikuun alussa.

Automatia Oy lopettaa Karungin ottoautomaatin viikolla 16. Automatia järjestelee verkostoaan, ja on nostanut automaattien kannattavuusrajaa. Karungin osalta rajaksi on ilmoitettu 7 000 tapahtumaa kuukaudessa. Karungin automaatin tapahtumamäärä on alle kolmanneksen vaadittavasta määrästä. Lisäksi määrä on ollut jatkuvasti laskeva.

– Osuuspankin ei ole yksin mahdollista ylläpitää automaattia Karungissa. Vaadittavat kustannukset nousisivat kohtuuttoman korkeiksi. Lisäksi laskevien tapahtumamäärien johdosta kustannukset tulevat jatkossa nousemaan, Tornion osuuspankin toimitusjohtaja Pentti Alaperä sanoo.

Tornion osuuspankin palvelut Karungissa säilyvät nykyisellään. Käteistä rahaa voi nostaa Tornion osuuspankin kolmesta konttorista, Arpelassa maanantaina ja tiistaina, Karungissa torstaina ja perjantaina. Pääkonttorissa Hallituskadulla kassapalvelua saa jokaisena pankkipäivänä koko päivän.


AVAINSANAT:

Kommentit (15)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)28.1.2012 20:30

ei ole mikään ihme,että tornion osuuspankki poistaa otto automaatin karungissa,onhan se vieny sotaveteraanien säästöt viimistä penniä myöten takausveloista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 23:20

Tällä hetkelläkin voi jo nostaa rahaa pankkikortilla monen kaupan kassalta.Eiköhän seuraavaksi voi mys R-kioskeiltakin, joille on siirretty pienillä paikkakunnilla paljon muitakin palvelutehtäviä,
Joitakin bensa-automaatteja kyllä voisikin lopettaa tai sulkea yöaikaan ihan katurauhan yakiakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 22:14

äänestäkää niinistön tyttöä ennemmin on vasta kolmenkymmenen vuoden päästä saman ikäinen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 22:07

tet helehvetin rikhaat jumalan karitsat ,äläkää valittako vaan tehkää oma kioski mistä rahhaa saapi milloin tahansa ,muttei väkijuomia,eihän se sen ihimeellisempää ole´ja pitäkää JUMALA mielessä rahhaa teillä syntisillä on vaikka syötäväksi asti .nimetkin tiätte niin ovat mammonan pauloissa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 21:42

On jo korkea raja tapahtumille. Koskas Karungissa tai muussakaan saman kokoisessa kylässä on ollut 233 kävijää päivässä automaatilla?
Seuraavaksi lähtee bensiiniautomaatti, uskokaa tai älkää, bensiiniä pitää hakea kohta niin kaukaa, ettei tankillinen riitä enää kotiin takaisin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 21:42

parasta aikaa tv 3:lla tämä nero niinistö yrittää selittää jotain jota kukaan katselijoista ei ymmärrä,paitsi lahtarit ja hänen ikäiset jo eläkkeelle JOUTUNEET pankinjohtajat,ehkä hänen nuorikkonsa pitää vanhukselle peukkuja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 20:29

Eikö noille pankeille saa muutetuksi toimilupaan että edellyttää myös jokaisella paikkakunnalla/taajamassa tarjottavaksi jokapäiväiset pankkipalvelut ja sillä sipuli.
Se pankki jolla ei "rahkeet riitä" ei ole enää seuraavana vuonna toiminnassa.
Pitäisi laittaa kova kovaa vastaan eikä silitellä yritysjohtajien kaljuja !

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 20:26

En anna ääntäni Haavistolle kun Karunki menettää automaatin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 20:12

Eikö nyt ole puhuttu siitä, että kaupoista voisi nostaa käteistä rahaa. Joissakin kaupoissa tämä on kuulemma jo mahdollista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 20:10

Minä äänestin Niinistöä, joka on luvannut olla koko Suomen presidentti. Lukekaapa Suomenmaasta Niinistön vastaukset Keskustalle.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Perus- suomalaiset saapuivat myös Keminmaahan

    PS-UUTISET 22.5. 21:28 00

  2. Tornionjoen virtaamat vihdoin lähellä huippua

    PS-UUTISET 22.5. 21:32 00

  3. Päärata saatu korjattua Riihimäellä

    PS-UUTISET 22.5. 21:02 00

  4. Poliisi ei löytänyt VR:ltä laitonta henkilörekisteriä

    KOTIMAA 22.5. 21:02 00

  5. Kittilän tulva rauhoittui hieman

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 10

  6. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 10

  7. Talvivaaran linnuista löytyi myrkkyjä

    PS-UUTISET 22.5. 20:02 10

  8. Norjan kirkon ja valtion tiet erosivat

    ULKOMAAT 22.5. 20:01 10

  9. Seppälä EM-finaaliin sadan metrin vapaauinnissa

    URHEILU 22.5. 18:46 00

  10. Didier Drogba jättää Chelsean

    URHEILU 22.5. 18:13 00

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 3411

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 306

  4. Huikaisevan upea kuorovierailu

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 236

  5. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  7. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 276

  8. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  9. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 182

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6057

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 627

  7. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  8. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1218

  10. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6057

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 14211

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1240

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1210

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1112

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14817

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 14813

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 55 11 1285

  2. Tornio perusturva- johtajahaussa 6 haastatteluun

    PS-UUTISET 21.5. 21:04 8 9 761

  3. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 3 0 653

  4. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 30 6 607

  5. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 4 7 578

  6. Liakan lakeudet houkuttelevat suviseuroja

    PS-UUTISET 21.5. 16:28 1 0 530

  7. Kemikaaleja ilmaan Veitsiluodon palossa

    PS-UUTISET 22.5. 08:20 2 1 525

  8. Kemi nousi rockfutisliigaan

    PS-UUTISET 22.5. 13:18 3 0 503

  9. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 27 6 469

  10. AMK:n paikkoja sittenkin viestintään

    PS-UUTISET 22.5. 14:55 1 3 418

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti