Poliisina esiintyneet huijarit kiinni Sundsvallissa
Ruotsin poliisi otti kiinni Sundsvallissa kaksi miestä Tornionlaaksossa ja Norlannin rannikolla tehtyjen ryöstöjen johdosta. 44-vuotiasta miestä epäillään törkeistä ryöstöistä. Myös 60-vuotias mies otettiin kuulusteltavaksi.
Kiinniotetut ovat esiintyneet poliiseina ja ryöstäneet vanhuksilta rahaa ja koruja. Rötössarja alkoi Tukholmasta. Norrlannin alueella miehet ovat kiertäneet viime perjantaista lähtien.
Maanantaina iltapäivällä mies iski Övertorneån kunnassa 95-vuotiaan vanhuksen kotiin. Hän pakotti naisen luovuttamaan koruja sekä pankkikortin tunnuslukuineen. Mies oli väittänyt olevansa poliisi ja hän oli vahvistanut huijaustaan esittelemällä poliiseja käsittelevää kirjaa.
Aiemmin maanantaina mies oli tiettävästi yrittänyt huijata vanhusta Haaparannalla. Miehen tuntomerkkeihin sopiva henkilö vieraili sunnuntaina 90–100-vuotiaiden vanhusten luona Luulajassa ja Bodenissa.
Kaikkiaan miehet ovat kiertäneet ainakin kahdeksassa eri kunnassa rötöstelemässä.
Miehiä epäillään myös asuneen kalixlaisessa hotellissa maksamatta velkojaan. Miehet olivat myös varastaneet alkoholia hotellista.


missä ne huijareina esiintyneet polliisit saatiin kiinni?
Ilmoita asiaton kommentti