PS-Uutiset

Päivitetty 6.2.2012 14:05, julkaistu 6.2.2012 10:53

Pelti rytissyt Meri-Lapissa

Pakkasen lauhduttua ja lumipyryn alettua on maanantai-aamuna on peltiä rytissyt läjään ainakin kolmessa kolarissa eri puolilla Meri-Lappia. Henkilövahinkoja onnettomuuksissa ei aiheutunut.

Simossa kello 7.43 henkilöauto ajautui ojaan huonon näkyvyyden vuoksi. Ojaanajo sattui noin 200 metriä teollisuusalueen risteyksestä Kemin suuntaan.

Perämerentiellä, Kemijoen ylittävällä sillalla sattui peräänajo kello 8.07. Laurila-Jokisuun rampista tielle tullut, Kemin suuntaan menossa ollut auto pyörähti pian rampin jälkeen ympäri. Tällöin pohjoisesta tullut henkilöauto törmäsi pyörähtäneeseen autoon. Molemmat ajoneuvot menivät pelastuslaitoksen mukaan melko huonoon kuntoon. Lisätöitä aiheutti bensavuoto.

Hieman pohjoisempana Jäämerentiellä Keminmaassa henkilöauto törmäsi edessä ajaneen rekan perään kello 9.12. Kuljettajan mukaan hän ei nähnyt rekkaa lumen pöllyämisen vuoksi.

Lisäksi Tornion Pullinkummuntiellä sattui kello 8.20 liikennevälinepalo. Aamulla tallista ulos otettu traktori syttyi tuleen ja paloi täysin. Pelastuslaitos sai ehkäistyä palon leviämisen taloon. Palon syyksi arvioidaan hydrauliikkaongelmia.

Lisäksi Kemin pelastuslaitos joutui aamukymmenen jälkeen pelastamaan ihmisen hissistä Meripuistokadulla.

Pelastuslaitos toivoo autoilijoilta malttia, varovaisuutta ja turvavälin pitämistä liikenteessä. Näkyvyys on huono, minkä vuoksi Kemi-Tornion moottoritien ajonopeus on pudotettu 80 kilometriin tunnissa.

Iltapäivällä peltiä ruttaantui myös Kittilässä, missä henkilöauto ajoi vasemmalle kääntymässä olleen rekan perävaunun takaosaan Sodankyläntiellä. Tässäkin tapauksessa lumimyräkkä haittasi näkyvyyttä.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)6.2.2012 16:37

Samaa mieltä olen kuin edellä olevat. Aamupäivällä lähdin Kemistä Sauvonväylää pitkin kohti Keminmaata, edellä ajoi kaksi autoa joista toinen oli puoliksi samalla kaistalla. Kumpikin kiirehti vihreisiin valoihin Prisman risteyksessä niin että minulta katosi näkyvyys vaikka ajoin reilusti kauempana. Onneksi ei ollut perässätulijoita. Osa autoilijoista ei osaa kaikenlisäksi käyttää ajovaloja, Lapintiellä myöhemmin iltapäivällä tuli pimeitä autoja vastaan... Ja ohitukset ovat todellakin turhia tällaisella kelillä, siinä aiheutetaan harmia ja vahinkoa kaikille kun ohitellaan vaikka näkyvyyttä ei ole nimeksikään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 15:27

Tämä on "normaalia" käytäntöä välillä Kemi - Oulu järjettömiä ohituksia ja kiilaamista, missä ihmisillä on järki kun maantielle lähdetään.
Ilman vilkkua kääntyillään, takana tulija saa arvuutella "mihikäs tuo nyt olikaan menossa".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 14:29

Joo, on niitä myös hanurissa ajoita vähän turhan paljon. Vilkun käyttökin tuntuu olevan joillekin todella vaikeaa, joutuuhan sentään siinä vähän kättä vääntämään.Toivottavasti edes wc:n pöntöllä jaksavat pyyhkiä takalistonsa.Kun lähtee 5-10 minuuttia aikaisemmin liikkeelle, niin ei tartte panikoida, että myöhästyy töistä sen minuutin parin, mitkä menevät sitten aamusella juorutessa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 13:43

Sama havainto. Aamulla nopeus välillä Ii-Kemi ohitusintoisten takia heilui välillä 60-80 km/h. Välillä ei nähnyt kuin muutaman metrin eteensä kun ohittajat kaistalle palatessaan nostattivat älyttömät lumipilvet - seurauksena holtitonta jarruttelua. Vain ihme pelasti peräänajoilta. En tiedä, kuinka paljon nopeampaa ohittelulla tässä säässä perille pääsi, tiellä oli autojonoa silmänkantamattomiin. Ja sulaa piittaamattomuutta muista tielläliikkujoista palata ohituskaistalta jonoon vai pelottiko sakot? Näyttötaulu kun vilkutti 80 km/h.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 12:42

Ajoin aamulla töihin Tornioon. Näkyvyys oli todella huono ja lunta pöllysi kunnolla. Huonosta ajokelistä huolimatta moni auto ohitti omani ja muut letkassa ajaneet ja nostatti lisää pöllyävää lunta tielle. Ihan samanlaisia pässinpäitä näyttävät olevan nämä Meri-Lapin autoilijat kuin ovat etelämmässäkin. Ne aamuiset autoletkaa ohitelleet vielä aiheuttivat haitariliikettä kun kiilasivat jonoon väliin huomatessaan, että siellä jonon keulilla ajoi vielä aura.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Perus- suomalaiset saapuivat myös Keminmaahan

    PS-UUTISET 22.5. 21:28 10

  2. Tornionjoen virtaamat vihdoin lähellä huippua

    PS-UUTISET 22.5. 21:32 10

  3. Päärata saatu korjattua Riihimäellä

    PS-UUTISET 22.5. 21:02 10

  4. Poliisi ei löytänyt VR:ltä laitonta henkilörekisteriä

    KOTIMAA 22.5. 21:02 10

  5. Kittilän tulva rauhoittui hieman

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 10

  6. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 10

  7. Talvivaaran linnuista löytyi myrkkyjä

    PS-UUTISET 22.5. 20:02 20

  8. Norjan kirkon ja valtion tiet erosivat

    ULKOMAAT 22.5. 20:01 10

  9. Seppälä EM-finaaliin sadan metrin vapaauinnissa

    URHEILU 22.5. 18:46 00

  10. Didier Drogba jättää Chelsean

    URHEILU 22.5. 18:13 00

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 3411

  3. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 306

  4. Huikaisevan upea kuorovierailu

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 236

  5. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  6. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  7. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 276

  8. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  9. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 182

  10. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6057

  5. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 997

  6. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 627

  7. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  8. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1218

  10. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 310011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6057

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1442

  4. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 14211

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1240

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1210

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1112

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 14817

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 14813

  1. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 55 11 1316

  2. Tornio perusturva- johtajahaussa 6 haastatteluun

    PS-UUTISET 21.5. 21:04 8 10 775

  3. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 3 0 689

  4. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 30 6 619

  5. Tornionjoessa vesi nousee

    PS-UUTISET 21.5. 15:53 4 7 581

  6. Liakan lakeudet houkuttelevat suviseuroja

    PS-UUTISET 21.5. 16:28 1 0 534

  7. Kemikaaleja ilmaan Veitsiluodon palossa

    PS-UUTISET 22.5. 08:20 2 1 528

  8. Kemi nousi rockfutisliigaan

    PS-UUTISET 22.5. 13:18 3 0 513

  9. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 27 6 473

  10. AMK:n paikkoja sittenkin viestintään

    PS-UUTISET 22.5. 14:55 2 4 439

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti