PS-Uutiset

Päivitetty 7.2.2012 17:50, julkaistu 7.2.2012 09:59

Posiolta Niinistölle äänivyöry ilman Kokoomusta

Kuva: Reino Hämeenniemi
Reino HämeenniemiLähetä palautetta toimittajalle
Posion Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Seppo Heikkala lähti maanantaina mökkihuoltokeikalle presidentinvaalin tulosta vielä pureskellen.

Voimakkaasti keskustalainen Posio ylsi presidentinvaaleissa omalaatuiseen suoritukseen.

Sauli Niinistö (kok.) sai Posiolta Lapin kovimman kannatuksen, 77 prosenttia, vaikka Posiolla ei ole Kokoomuksen järjestötoimintaa. Niinistön vaalijulisteetkin Posiolle levitettiin kuusamolaisin käsin.

Nämä olivat arvovaalit, sanoo Posion Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Seppo Heikkala.

– Se korostui toisella kierroksella. Itse kukanenkin äänesti arvojensa mukaan. Niinistön arvot ovat tietyllä tavalla lähellä Väyrysen arvoja, Heikkala sanoo.

Väyrynen sai ensimmäisellä kierroksella Posion äänistä 60 prosenttia.

Heikkalan uskoo, että Pekka Haaviston (vihr.) pieni äänisaalis Posiolla johtui varsinkin siviilipalveluksesta ja sukupuolisesta suuntautuneisuudesta.

– Muutamat työväestöön kuuluvatkin sanovat äänestäneensä Niinistöä, koska se kumminkin menee läpi, sanoo Vasemmistoliiton Posion kunnallisjärjestön puheenjohtaja Markku Tuomivaara.

– Minä jätin äänestämättä kummallakin kierroksella, kun kerta kaikkiaan ei ollut hyvää ehdokasta.

Paavo Arhinmäki (vas.) on Tuomivaaran sanoin cityvasemmistolainen, joka ei puhu samaa kieltäkään kuin pohjoisen ihmiset.

Äänestysaktiivisuus Posiolla oli toisella kierroksella vain 54,4.

Lapin Kokoomuksen toiminnanjohtaja Jukka Mäyrä sanoo, että presidentinvaalin tulos antaa uskoa siihen, että kokoomuslainen kunnallispolitiikka voisi tehdä paluun Posiolle nyt kahdeksan vuoden tauon jälkeen.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)9.2.2012 20:34

joko olette huomannut kookomus porvari hallitus kun leikkaa isku äänestys osui omaan nilkkaan .leikkaa se valtio hallitus vielä posiollaki verot ja muut hinnat nousee kyllä väyrynen on sentää kun mies paikallaan .euhun rahat reikkaan ja suomessa leikataan takasin .ootteko nähny hölmöläisii

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 14:32

Ei posiolaisilta voi muuta odottaakaan. Sieltä puuttuu Homo Sapiens. Vanha äitini sanoi kerran posiolaisista " niillä on jäänyt aapinen kesken" ! Äiti oli aivan oikeassa. Silloin jo!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 09:32

Arvovaalit?
Näissä vaaleissa äänestettiin Suomen ulkopolitiikasta, Niinistö on täysin eri linjalla kuin Väyrynen. Ei jäänyt epäselväksi, että Posion Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja on eri linjalla kuin Väyrynen.

Näin se kuusi vuotta kestänyt median paukutus Sauli-ilmiöstä sekoittaa ihmisten päät. Vaaleissa äänestetään harjoitettavasta politiikasta, vaalit eivät ole henkilövaalit.

Nyt Kokoomus vie Suomen NATO:oon ja ajaa tällä "kansan mandaatilla" Suomen alas ja Posiokin on niiden ensimmäisten alasajettavien joukossa Kokoomuksen kuntauudistuksen myötä.
Että kiitos vain Posiollekin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.2.2012 22:25

Samoin kävi Töysässä:
-Niinistö 77,1%
-Haavisto 22,9%

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    PS-UUTISET 23.5. 09:26 00

  2. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 60

  3. Metsäpolitiikkaa Brysselin kortilla

    KOLUMNIT 23.5. 08:42 10

  4. TS: Alaikäisten sähköisiä reseptejä ei pääse lukemaan

    KOTIMAA 23.5. 08:30 10

  5. Menot tänään

    MENOT 22.5. 09:21 10

  6. Joka kymmenes apua hakeneista kärsinyt pitkään väkivallasta

    KOTIMAA 23.5. 08:27 11

  7. Kaukosäätimen keksijä kuoli

    ULKOMAAT 23.5. 08:20 10

  8. Lentäjät ottavat kantaa Finnairin säästösopimukseen

    KOTIMAA 23.5. 08:22 10

  9. Punkkeja on yhä enemmän pohjoisessakin

    PS-UUTISET 22.5. 16:22 13

  10. Kulma- karvoista lemmen- tottumuksiin

    ARVOSTELUT 23.5. 04:30 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 320011

  2. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 316

  3. Huikaisevan upea kuorovierailu

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 236

  4. Katujen kaunottaret

    PS-UUTISET 21.5. 10:06 286

  5. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  6. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  7. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 182

  8. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  9. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  10. Strauss-Kahnista jälleen uusi seksuaalirikostutkinta

    ULKOMAAT 21.5. 12:36 136

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 320011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 996

  5. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 626

  6. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  7. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  8. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  9. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  10. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 320011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  1. Tornionjoen virtaamat vihdoin lähellä huippua

    PS-UUTISET 22.5. 21:32 3 0 332

  2. Punkkeja on yhä enemmän pohjoisessakin

    PS-UUTISET 22.5. 16:22 1 3 235

  3. Perus- suomalaiset saapuivat myös Keminmaahan

    PS-UUTISET 22.5. 21:28 2 1 209

  4. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 5 0 179

  5. David Villa ei pysty pelaamaan EM-kisoissa

    URHEILU 22.5. 23:59 7 0 123

  6. Mies hyppäsi Niagaran putoukseen, selvisi hengissä

    ULKOMAAT 22.5. 23:33 1 0 120

  7. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 3200 11 118

  8. Italian järistysalueelle julistettiin hätätila

    ULKOMAAT 22.5. 23:30 1 0 112

  9. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 31 6 110

  10. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    PS-UUTISET 22.5. 20:03 1 0 109

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti