Ammattilukio vetää nuoria puoleensa
- Kirsi Marjakaarto, Matias Kaarna ja Samu Lukkarila ovat tyytyväisiä ammattilukioon. -Voi sanoa että ammattilukio on jopa rennompaa kuin tavallinen opiskelu. Ammattiopinnot tuovat mukavaa käytännön vaihtelua, Kaarna totea
Kaksoistutkinnon kasvanut valtakunnallinen suosio näkyy myös Meri-Lapin alueella, jossa tämän vuoden kaksoistutkinnon, eli ammattilukion suorittajia on lähes sata. Hakijamäärät ovat melkein kaksinkertaistuneet parin vuoden sisällä.
– Työelämässä arvostetaan moniosaajia yhä korkeammalle. Tämän johdosta myös nuoret kokevat osaltaan opintojen yhdistämisen järkevänä, Koulutuskuntayhtymä Lappian rehtori Jussi Leponiemi toteaa.
Kaksoistutkinnossa opiskelijat suorittavat samanaikaisesti ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon.
Tornion yhteislyseon lukion rehtorin Jari Pitkäsen mielestä ammattilukio tarjoaa oivallisen jatkokoulutusmahdollisuudet etenkin ammattikorkeakoulua varten. Kaikille rehtori ei kuitenkaan suosittele ammattilukiota.
– Yliopistosta haaveilevien nuorien olisi ehkä parempi suorittaa vain koko lukion oppimäärä. Emme pysty tarjoamaan koko oppimäärää ammattilukiolaisille, Pitkänen miettii.


Lukio vuodessa?
Ammattilukion suorittaminen kestää 4vuotta. Ammattipuolella käydään samat asiat kuin amiksetkin, ja monesti ammattilukiolaiset ovat motivoituneempia opiskelijoita. Välistä jää tosin mm. yrittäjyysopinnot. Lisäksi ammatin opetustunteja ei ole niin paljoa, mutta samat asiat on opittava. Lukiopuolella kurssien opintoviikkojen minimimäärä on muistaakseni 58, kun lukiossa se on 78. Harvat käyvät vain 58, sillä syventävät opinnot tuovat lisää opintoviikkoja. Toisaalta ammattilukiossa ei ole niin paljoa valinnanvaraa syventävissä kursseissa, sillä yleensä päällekkäin menevät luonnontieteen ja ihmistieteen kurssit. Eli toisista pitää karsia.
On väärin väittää, että ammattilukio olisi jotenkin "helpompaa" kuin pelkkä lukio tai ammattikoulu.
T. Ammattilukion käynyt yliopisto-opiskelija
Ilmoita asiaton kommentti