Oppilaasta tuli liikunnanohjaaja
Noomi Karjalainen käy Hepolan koulun yhdeksättä luokkaa. Siinä sivussa hän koulutti itsensä pienempien oppilaiden välituntiliikunnan ohjaaksi. Perjantaina hän pelasi nuorempien oppilaiden kanssa polttopalloa.
– Menin koulutukseen, koska halusin oppia toimimaan paremmin lasten kanssa, koska vedän erilaisia kerhoja, Karjalainen kertoo.
Koulutus on Nuori Suomi ry:n kehittelemä ja sen vetää Nuoren Suomen yhteistyökumppani Lapin liikunta ry. Tavoitteena on ottaa välitunneista ilo ja hiki irti liikunnan avulla.
– Koulutuksessa opetettiin leikkiin ottamista. Lapsille pitää näyttää, että itse haluaa tehdä. Pitää olla itse energinen.
Karjalaisen mukaan palaute on ollut rohkaisevaa.
– Lapset ovat tykänneet tästä aivan älyttömästi. Heiltä on tullut paljon toivomuksia leikeistä, Karjalainen hymyilee.


hyvä homma, oppilaat liikkumaan. Toivottavasti myös vastuukysymykset on selvitetty, eikä nuorta jätetä yksin vastaamaan kaikesta.
Ilmoita asiaton kommentti