Aura-auto ajaa järjestyksessä
- Aura-autoilla on tärkeysjärjestys, jonka mukaan ne etenevät väylien puhdistamisessa.
Katujen puhdistaminen ei käy käden käänteessä. Katuverkosto kaupungeissa on niin pitkä, että sen pystytään käymään täydellisesti läpi Kemissä ja Torniossa vain kaksi kertaa vuorokaudessa.
– Lumisateen jälkeen seuraavana aamuna katujen pitäisi olla puhtaana, Tornion katupäällikkö Kari Hietala sanoo.
Kaupungeissa kadut on luokiteltu tärkeysjärjestykseen. Ensimmäisenä aurataan kevyen liikenteen väylät. Seuraavaksi kalusto lähtee liikkeelle pääväylille. Asuntokadut puhdistetaan viimeiseksi.
Järjestys johtaa joskus siihen, että katuja auraava kalusto pöllyttää lunta autoväylältä kevyen liikenteen väylälle.
– Sitä ei yksinkertaisesti pysty välttämään. Silloin kevyen liikenteen väylä pitää puhdistaa uudestaan, Mika Grönvall kertoo.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Grönvall Kemistä sanoo, että jos lumisade alkaa aamulla viiden aikaan, ei ole mahdollista että kaikki on puhdasta kahdeksaan mennessä.
– Auraaminen vie 8–10 tuntia. Aamusateen jälkeen työt ovat valmiina vasta iltapäivällä.
Grönvallin ja Hietalan mukaan kaupunkilaisten antaman palautteen suhteen olisi helpompi toimia, jos määrärahat olisivat suurempia. Grönvall kuitenkin pitää katujen kuntoa yleisesti hyvänä.
– Teiden auraus ei vaikuta olevan urakoitsijoiden keskuudessa kaikista suosituinta työtä. Se on kilpailutettu niin tiukasti, että kaluston parantaminen on hankalaa, Hietala toteaa.


Jos on kyseessä yhden kadun "pää", jonne voisi aura-auto pukata lumet kaikkien tieltä, ennenkuin menee seuraaavalle kadulle, miksi näin ei tapahdu?
Ilmoita asiaton kommentti