PS-Uutiset

Päivitetty 15.2.2012 18:38, julkaistu 15.2.2012 18:38

Simo käynnistää kunnan elinvoimastrategian laatimisen

Kuva: lk arkisto
Juhani HiltunenLähetä palautetta toimittajalle

Simon kunnanhallitus päätti keskiviikon kokouksessaan käynnistää kunnan elinvoimastrategian laatimisen.

Strategiatyö tehdään viidessä vaiheessa. Ensimmäiseksi johtoryhmä laatii strategian asiasisällön luonnoksen helmikuun aikana, jonka kunnanhallitus käsittelee maaliskuussa. Sen jälkeen asiasisällön pohjalta työstetään eri osa-alueiden tavoitteita ja toimenpiteitä kunnanvaltuuston työseminaarissa huhtikuun alkupuoliskolla.

Työseminaarin tulosten pohjalta laaditaan virkamiestyönä elinvoimastrategian luonnos, joka esitellään valtuuston iltakoulussa toukokuussa ja lopuksi kunnanhallitus tuo strategian valtuuston päätettäväksi kesäkuussa. Strategia on tarkoitus ulottaa vuoteen 2025 saakka ja se antaa perustan arvioida myös mahdollisia kuntarakenteen muutoksia.

Strategiatyö liittyy valtioneuvoston käynnistämään kuntauudistukseen. Strategiatyö tähtää siihen, että se antaa tavoitteet ja ratkaisut toimenpiteille, joilla kunta yksin ja yhdessä muiden kanssa pystyy takaamaan laadukkaat palvelut alueen asukkaille.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)17.2.2012 13:17

Miksi kuvan vaakuna on vihreä? Sini-hopeinen sen kuuluisi olla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 12:52

Ai hyvä vai? Kauneus on katsojan silmissä :P

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 09:58

Simossa on paras kunnanjohtaja koko lapinläänistä

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 07:36

Kumpa ensimmäiseksi kunnan johtovirkamiehet alkaisivat suhtautumaan myönteisesti yritystoimintaan! Maanviljelijöitä kyllä hyysätään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.2.2012 21:56

Älkääkä missään tapauksessa purkako ydinvoimakaavoitusta.
Kyllä se valtio yhden taas myöntää, kun vihreät on hallituksessa.
Tsemppiä

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    PS-UUTISET 23.5. 09:23 10

  2. Kemin teatterin katsomot entistä täydempiä

    KULTTUURI 23.5. 10:10 10

  3. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    PS-UUTISET 23.5. 09:26 10

  4. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 60

  5. Metsäpolitiikkaa Brysselin kortilla

    KOLUMNIT 23.5. 08:42 10

  6. TS: Alaikäisten sähköisiä reseptejä ei pääse lukemaan

    KOTIMAA 23.5. 08:30 10

  7. Menot tänään

    MENOT 22.5. 09:21 10

  8. Joka kymmenes apua hakeneista kärsinyt pitkään väkivallasta

    KOTIMAA 23.5. 08:27 11

  9. Kaukosäätimen keksijä kuoli

    ULKOMAAT 23.5. 08:20 10

  10. Lentäjät ottavat kantaa Finnairin säästösopimukseen

    KOTIMAA 23.5. 08:22 10

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 320011

  2. Joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus hyväksyttiin

    ULKOMAAT 21.5. 21:34 1811

  3. PS Kemin painostus palkittiin, MelU nousi tasoihin

    URHEILU 20.5. 21:43 331

  4. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  5. Strauss-Kahnista jälleen uusi seksuaalirikostutkinta

    ULKOMAAT 21.5. 12:36 136

  6. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1326

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  9. Kolme vuorikiipeilijää kuoli Mount Everestillä, kaksi kateissa

    ULKOMAAT 21.5. 12:30 1013

  10. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 320011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 996

  5. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 626

  6. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  7. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  8. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  9. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  10. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 320011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  1. Tornionjoen virtaamat vihdoin lähellä huippua

    PS-UUTISET 22.5. 21:32 3 0 370

  2. Punkkeja on yhä enemmän pohjoisessakin

    PS-UUTISET 22.5. 16:22 2 4 300

  3. Perus- suomalaiset saapuivat myös Keminmaahan

    PS-UUTISET 22.5. 21:28 2 1 216

  4. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 5 0 188

  5. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 6 0 147

  6. PS-UUTISET 27.5. 12:35 452 0 138

  7. David Villa ei pysty pelaamaan EM-kisoissa

    URHEILU 22.5. 23:59 7 0 128

  8. Mies hyppäsi Niagaran putoukseen, selvisi hengissä

    ULKOMAAT 22.5. 23:33 1 0 123

  9. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 31 6 119

  10. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 3200 11 119

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti