Koirien madotusta Ruotsin rajalla ei valvo kukaan
- Tulliylitarkastaja Asko Saukkosen mukaan tullilla ei ole toimivaltaa valvoa EU:n sisärajoilla liikkuvia koiria. Tulli valvoo ainoastaan omaa koiraansa Nästiä ja sen työtoveria Hippua.
Tämän vuoden alussa voimaan astunut ekinokokkisäädös johtaa Suomen ja Ruotsin rajalla todella hullunkuriseen tilanteeseen. Säädös vaatii koiranomistajia huolehtimaan, että vaarallinen loinen ei leviä Ruotsista Suomeen, mutta sen valvominen on käytännössä mahdotonta.
Ongelmia syntyy esimerkiksi silloin, kun torniolainen koiranomistaja päättää hakea lemmikilleen puruluun Haaparannan puolelta. Reissu Djurmagazinetiin käy nopeasti, onhan se vain sata metriä Ruotsin rajan toisella puolen. Musti kerjää kotipihalla mukaan reissulle. Samahan se on käväistä pikkureissu koiran kanssa.
Kaupasta löytyy mehevä luu. Musti odottaa autossa.
Kun Mustin isäntä palaa Suomeen koiransa kanssa, hän rikkoo lakia. Mustilla on passi ja rokotukset kunnossa. Isäntä vain unohti antaa koiralleen matolääkkeen ekinokokkivaaran torjumiseen. Madottaminen olisi itse asiassa pitänyt tehdä vuorokausi aiemmin. Olisi myös ollut mahdollista, että hän madottaisi koiransa jopa viisi vuorokautta aikaisemmin.
Lue lisää erikoislaatuisesta loisten torjunnasta perjantain Pohjolan Sanomista


Pittääkö niitä matolääkkeitä tosissaan muka joka kerta syöttää kun käy rajan yli mutkan?
Eihän siinä ole järkeä jos koiran kanssa käy rajan toisella puolella kaupassa että takaisin ei pääse jos ei ole antanut matokuuria.
Varsinkaan niille jotka päivittäin rajaakin ylittävät. Peestä tälläinen säädös jos sitä ei ole edes loppuu asti ajateltu ennen voimaanlaittoa...
Ilmoita asiaton kommentti