Maailman parhaat huuhtoivat Tankavaaran SM-kisoissa
- Tytär Pia Turunen ja hänen isänsä Veikko Keränen huuhtoivat molemmat Suomen mestaruuteen. Palkinnoksi he molemmat saivat 800 euron matka-avustuksen ensi vuoden MM-kisoihin Italiaan.
Tankavaarassa kilpailtiin tänä viikonloppuna kullanhuuhdonnan Suomen mestaruuksista. Miesten sarjan voittoon ylsi jälleen Veikko Keränen Torniosta huippuajalla 1.11. Hopealle huuhtoi vain muutamaa sekuntia hitaammin uusi lupaus Roope Akujärvi Oulusta. Kolmas sija meni Raimo Selenille.
Veikko Keränen on hallitseva maailmanmestari ja juuri tullut suomenmestaruus on hänelle ennätyksellisesti seitsemäs.
Veikko Keräsen tytär Pia Turunen täydensi perheen menestystä vaskaamalla puolestaan naisten Suomen mestariksi, joka on hänelle toinen. Hän on niin ikään hallitseva maailmanmestari, sillä isä ja tytär veivät viime vuonna MM-kisavoitot Puolassa. Toiseksi sijoittui Elina Karhu Äetsästä ja kolmanneksi Anurag Lehtonen Ivalosta.
Lasten ja nuorten osanottajamäärät ovat ilahduttavasti olleet kasvussa ja parhaiten nuorissa menestyi nivalalainen Miska Miettunen, Panamassa ja Saariselällä asustava Aurora Lehtinen sijoittui toiseksi ennen Ida Hongistoa Tampereen seudulta. Veteraanisarjan Suomenmestariksi kruunattiin Pellervo Koskinen.
Maailman menestyksekkäin kilpavaskaaja Veikko Keränen onnistui myös perinnevaskoolisarjoissa voittaen Estwing –vaskoolin veteraanimestaruuden ja sijoittuen miehissä kolmanneksi niin Estwing-vaskoolissa kuin kiinalaishattua muistuttavassa Batea-vaskoolissakin. Miesten Estwing-vaskoolin voiton vei Seppo Mauno Tankavaarasta ja naisten puolestaan Taina Matilainen Kangasalta. Suomessa hieman tuntemattomamman Batea –vaskoolin parhaaksi osoittautui Jouko Korhonen Oulusta.
Joukkuekilpailun kirkkain pokaali meni Visuvedelle, jossa huuhtoivat Hannu, Pirkko ja Marika Ilmonen sekä Pia Mäkelä ja Menni Kaitajärvi.
Kullanhuuhdonnan maailmanmestaruuskilpailut pidetään Pilgrim’s Restissä, Etelä-Afrikassa lokakuussa. Kilpailuihin on Suomesta lähdössä lähes satakunta kilpailijaa.




turhia uutisia!
Ilmoita asiaton kommentti