*

Pohjolan Sanomat

PS-Uutiset

Päivitetty 10.8.2012 07:06, julkaistu 9.8.2012 16:49

Rakennusjäte saa uusiokäytön kautta uuden elämän

JM constructionin Juho Äkäslompolo irroittaa kattopuuta Reservikomppaniankadun kerrostalosta.

Vuosittain Meri-Lapissa syntyy useita tonneja rakennusjätettä. Tänä kesänä yksistään Kemissä rakennusjätettä syntyy valtavat määrät puretusta Urheilutalosta sekä tällä hetkellä purkamisen alla olevista Kivikon Reservikomppaniankadun kerrostaloista. Vanhoista rakennuksista syntyvä purkujäte pitää sisällään niin puuta, vanhoja ikkunoita, metalliosia, villoja, kiviaineksia kuin sekajätettäkin.

Syntyneet purkujätteet pyritään kierrättämään mahdollisimman tarkkaan. Kemin Esa ja Pojat ekoaseman toimitusjohtaja Esa Pekkala arvioi rakennusjätteiden kierrätysmahdollisuudet melko hyviksi, tällä hetkellä iso osa kaikesta ekoasemille tulevasta purkujätteestä voidaan hyödyntää jollain tavalla. Esimerkiksi puu voidaan käyttää hyväksi energiatuotannossa.

Esa ja Pojat ekoasemalta sekä Tornion Jätekeskus Jäkälästä kerrotaan yritysten ja kotitalouksien petranneen rakennusjätteiden lajittelussa viime vuosien aikana

– Vuosien takaiseen verrattuna tilanne on parantunut paljon. Silloin esimerkiksi mukana oli paljon erottelematonta puuta, muistelee Jätekeskus Jäkälän jätehuoltomestari Helge Tuisku.

Aiheesta lisää perjantain Pohjolan Sanomissa.


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)11.8.2012 00:31

tutkipaa purkaaja-yritysten taustat,ja paikat mihin jätteet kuljetetaan,ne eivät täytä mitään EU-NORMEJA oikein hävettää viranomaisten velttous.insinööri

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 22:22

Halvin urakoitsija saa urakan ja se joka saa on yleensä huonoin niin lakien kuin laadun ylläpitäjä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 21:07

Ei kai toimittajalle ja kuvaajalle poseeratessaan ole koskaan tarvinnut erikoisvarusteita ja laitteita

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 13:38

Täytyy vain ihmetellä,kuinka työnantaja/työnjohtaja edes päästää kuvaan ilman asianmukaisia turvavarusteita/suojauksia.

Mitenkähän asbestinpurku kohteessa toteutettiin ja onko työsuojelupiiri sen hyväksynyt.Koneet kun tulee niin alkaa pölistä muukin kuin betoni.......


valvontaa,valvontaa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 11:27

Johan se taas nähdään itse täydelliset sohvaperunat kirjoittelee tänne valitusten säestämänä!!Tyypillistä Kemiläisyyttä

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 10:25

Ensin tulee työtapaturma sitten vasta tulee tarkastajat työmaalle näin se menee.
Yks ku tippuu katolta tulee uus tilalle koittaan onneensa heh heh....

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 10:21

vali vali vali eikö vaan taas löytyny joku valittamisen aihe.. mies tekee töitä ja sillä siisti.. voi voi keskeyttäkää koko työmaa ple pankaa vielä museovirasto asialle ja luonnonsuojeijat asialle niin hyvä tuleeeee tana...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.8.2012 09:59

Hieno valokuva Juhosta.....

Puutteet:

Huomiovärivaatetus?
Kypärä?
Kaiteet?
Valjaat?
Radio Nova varmaan kuitenkin kuuluu!!!!

Jeejee

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

PS-KYSYMYS

Kumpi kiinnostaa enemmän, MM-kiekko vai Euroviisut?

Edellisen kysymyksen tulos

Tykkäätkö tatuoinneista?
Kyllä, minulla on itselläkin.
 
24%
Ovat ok, mutta en halua itselleni.
 
20%
En.
 
56%
Annettu yhteensä 798 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti | Käyttö- ja sopimusehdot