*

Pohjolan Sanomat

PS-Uutiset

Päivitetty 10.9.2012 10:48, julkaistu 10.9.2012 10:12

Kissa vaelsi Rovaniemeltä Muonioon

Kuva: Terhi Vanha
Terhi VanhaLähetä palautetta toimittajalle
Kadoksissa ollut Jussi-kissa löysi omin neuvoin tiensä kotiin Rovaniemeltä Muonioon.

Muoniolainen Jouko Nilimaa lähti Jussi-kissansa kanssa muutama viikko sitten Rovaniemeä kohti vierailulle siskonsa luokse. Jussi matkasi kuljetuslaatikossa, niin kuin monta kertaa aiemminkin.

– Laatikon luukku ei ole ollut koskaan kiinni ja hyvin se on siellä pysynyt. Kun oltiin perillä Rovaniemellä juttelin Jussille, että ollaan perillä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut ja kun menin katsomaan niin kuljetuslaatikko oli tyhjä eikä Jussia missään, kertoo Jouko Nilimaa.

Niihamaa soitti matkalla pysähtymiinsä paikkoihin, mutta kissaa ei ollut näkynyt. Hän palasi kotiin ilman kissaa.

Kuvallisten etsintäkuulutusten jälkeen Jussista tuli viikon kuluttua havainto Lohinivasta, jossa se iltaisin oli kuljeskellut talojen pihoissa. Jussia kaivattiin myös radiossa.

Kissaa ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Sitten kissasta ei tehty enää havaintoja.

Viime sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Nilimaalla herättiin, kun Jussi hyppäsi ovenkahvaan.

– En ollut uskoa silmiäni. Siinä se istu aivan muina miehinä oven takana. Kyllä se oli liikuttava hetki, tippa tuli linssiin.

Jussi-kissa oli vaeltanut Rovaniemeltä Muonioon 160 kilometriä.


AVAINSANAT:

Kommentit (13)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.9.2012 18:28

Jussista on tullut ihan "julkku", mukavaa tällaiset myönteiset uutiset .

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.9.2012 15:15

Hyvä Jussi ! yöksi kotiin vaikka aamu valkenis.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.9.2012 10:06

Luulempa, että kissa karkasi jo kotipihallaan. Lohinivassa nähty joku vastaavan näköinen katti?

Mutta olen kuullut ennenkin että kissa löytää kotiinsa satojen kilometrien päästä. Ihmellinen suuntavaisto täytyy olla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.9.2012 08:28

Lohiniva on kyllä juuri ja juuri Rovaniemen puolella. Mutta onko nyt ihan varmaa, että kisuli ei livahtanut huomaamatta kyydistä jo heti Muoniossa ja eleli sitten tuon väliajan "vapaata elämää" kotiseudullaan?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2012 21:18

Lohinivasta Muonioon taitaa olla tuo 160 kilometriä. siellähän se kissa jutun mukaan oli havaittu. Onko se Rovaniemeä sitten jo? No hienoa että Jussi on kotona!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2012 11:00

komia katti

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2012 09:34

hieno homma.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2012 08:05

Ei mikään ihme, kyllähän terve kissa jaksaa vaeltaa kunhan saa välillä hiirulaisaterian ja kesäaikaan olosuhteet ovat kaikin puolin mitä mainioimmat killille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.9.2012 00:50

Siis ? Kissa ei todistettavasti koskaan tullut Rovaniemelle, mutta sen tiedetään vaeltaneen 160 kilometriä... Joku tässä jutussa ei nyt natsaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.9.2012 20:43

tais joku vähän avittaa, mutta hyvä kuitenkin!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

PS-KYSYMYS

Kumpi kiinnostaa enemmän, MM-kiekko vai Euroviisut?

Edellisen kysymyksen tulos

Tykkäätkö tatuoinneista?
Kyllä, minulla on itselläkin.
 
24%
Ovat ok, mutta en halua itselleni.
 
20%
En.
 
56%
Annettu yhteensä 798 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti | Käyttö- ja sopimusehdot