Saana Välikangas, 42, miettii onko itsekästä lähteä vuorille ja jättää perhe kotiin – Rovaniemeläinen naiskolmikko kertoo, miten yhdistää äitiys ja vaarallinen harrastus
Pajalan kaivoksen räjäytykset saavat kupit kaatuilemaan Torsti Niemen kotona – Kaivoksen laajennus ajaisi lähiasukkaat entistä ahtaammalle
11.05.2024
09:07
8
"Tuntui käsittämättömältä, miten suuri se voi olla" – 30 vuotta sitten avautuneet Prisma ja Citymarket olivat lappilaisille tuulahdus isosta maailmasta
Ranualainen tankotanssin maailmanmestari Mandi Koskela, 14, haluaa peruskoulun jälkeen Helsinkiin – "Minusta on alettu keksimään juttuja"
Katriina Pietilä-Junturan ja Esa Junturan koti Väylän rannalla kuvastaa kahden aikuisen esteetikon rakkautta pohjoisen taiteeseen
Tornion kulttuuripalkinnot Päivi Heikura-Gullsténille ja Pekka Juntille – Nuorisotyöteosta palkittiin ystävällinen järjestyksenvalvoja
Windows95manille jäi Euroviisuista käteen harvinaislaatuinen ystävyys ja onnistunut finaaliveto – "Päästiin antamaan iloa ja rakkautta"
08:35
1
Euroviisujen voittaja on Sveitsi, Suomi sijalle 19 – suomalaisyleisö antoi eniten pisteitä Israelille
Ääntäeristävät rimapaneelit ovat nyt kysyttyjä sisustuksessa – kasvaneen suosion vuoksi pohjoissuomalainen yhtiö on investoinut tuotantolinjaan miljoonia