Ruoka

Päivitetty 24.6.2010 10:56, julkaistu 24.6.2010 10:45

Kesän kirpeyttä raparperista

Marja-Kristiina VainelaLähetä palautetta toimittajalle

Raparperiaika alkaa olla parhaimmillaan. Yksi parhaimmista raparperiresepteistä on yksinkertainen ja muunneltavissa oleva paistos, jossa mehevä ja täyteläinen kauratoska täydentää raparperin kirpeyttä.

Jälkiruoan maun täydentää vaniljakastike tai puoliksi sulanut jäätelö. Myös kermavaahto sopii paistoksen kyytipojaksi.

Raparperipaistos

kuudelle

reilu ½ litraa raparperin paloja, eli noin 8 raparperin vartta
1 dl sokeria

Päälle:
100 g sulatettua voita tai

margariinia

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl isoja kaurahiutaleita

Tarjoiluun:

vaniljakastiketta tai -jäätelöä

Kuori raparperin varret ja pilko ne parin senttimetrin mittaisiksi paloiksi. Laita raparperit ja desilitra sokeria uunivuokaan (halkaisijaltaan noin 25 senttimetriä) ja sekoita kevyesti.

Sekoita sulan margariinin joukkoon desilitra sokeria, jauhot ja kaurahiutaleet. Levitä muruseos raparperin päälle ja paista noin 20 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Reseptiä voi muunnella vaihtamalla raparperin tilalle tai korvaamalla siitä osan esimerkiksi omenapaloilla tai marjoilla.

Jos pidät mausteisesta jälkiruoasta, kauratoskan joukkoon voi ripauttaa myös hieman kanelia tai inkivääriä. Tavallisen sokerin voi korvata ruokosokerilla.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)8.7.2010 11:09

Raparperipaistos oli tosi ihanaa :=) Kannattaa kokeilla.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti





www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti