Tomaattia marmeladiin, punajuurta piirakkaan
- Aromikkaan makuinen ja ihanan värinen tomaattimarmeladi on nannaa esimerkiksi paahtoleivän päällä.
Alkusyksyn luonto tarjoaa herkkusuille jo parasta satoaan. Kokeile keittää marjahillojen lisäksi marmeladia tomaateista: aromikas marmeladi maistuu ihanalta paahtoleivän kanssa, ja se on myös upean väristä.
Karviaisista saa puolestaan herkullista ricottatorttua, ja punajuuri taipuu meheväksi piirakaksi.
Punajuuripiirakka
kahdeksalle
150 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä
täyte:
4 punajuurta
2 sipulia
1 dl persiljasilppua
2 munaa
150 g sinihomejuustoa
2 dl kermaviiliä
1 tl sokeria
yrttisuolaa maun mukaan
Sekoita jauhot ja pehmeä rasva keskenään. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja pane jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Keitä punajuuria kuorineen vedessä kattilassa noin 15 minuuttia. Poista kuoret ja raasta. Kuori ja viipaloi sipulit.
Paista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia. Pane punajuuriraaste, sipuliviipaleet ja persiljasilppu vuokaan. Sekoita munat, kermaviili, sokeri, murusteltu sinihomejuusto ja yrttisuola keskenään. Kaada vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia, eli niin kauan, että täyte on kunnolla hyytynyt.
Tomaattimarmeladi
1 kg tomaatteja
8 dl sokeria
1 dl hunajaa
1 sitruuna
Poista tomaattien kantaosa ja viipaloi ne teräskattilaan. Sekoita joukkoon sokeri ja hunaja ja anna seoksen mehustua rauhassa jääkaapissa yli yön.
Pese seuraavana päivänä sitruuna ja raasta sen kuori. Lisää raaste tomaattiseoksen joukkoon.
Purista myös sitruunan mehu ja sekoita se muuhun seokseen. Keitä marmeladia hiljaisella lämmöllä ilman kattilankantta niin kauan, että seos sakenee. Siihen kuluu aikaa tomaattien kypsyysasteesta riippuen vajaasta tunnista yli kahteen tuntiin.
Purkita tomaattimarmeladi puhtaisiin purkkeihin.
Karviaistorttu
kahdeksalle
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 muna
75 g voita tai margariinia
½ dl sokeria
ripaus suolaa
täyte:
4 dl ricottajuustoa
2 munaa
1 tl vaniljasokeria
¾ dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
päälle:
½ l karviaisia
Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään ja pane taikina lepäämään jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Voitele piirakkavuoka (halkaisijaltaan noin 24 senttimetriä) ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen ainekset keskenään. Levitä täyte torttupohjalle ja paina sen päälle karviaisia.
Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa niin kauan, että täyte on hyytynyt, eli noin puoli tuntia.
Kun torttu on valmis, sammuta uuni ja anna leivonnaisen vielä jäähtyä hetken aikaa lämpimässä uunissa.

