Kinkku kaipaa kyytipojakseen sipaisun sinappia
- Kinkku kaipaa kaverikseen kunnon sinappia, joka on myös mukava, pieni joululahja.
Sinapin, tuon tuiman tahnan, kehittivät jo antiikin roomalaiset.
Itse tehty, nättiin purkkiin pakattu sinappi on mukava joululahja, joka maistuu varmasti myös lahjantekijälle itselleen. Mitäpä olisi joulukinkku ilman kunnon sinappitujausta!
Perinteinen joulusinappi
½ litraa vettä
3 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 ¼ dl sinappijauhoja
1 rkl etikkaa
½ tl valkopippuria
1 tl suolaa
Sekoita kattilassa vesi, sokeri ja jauhot. Keitä kiehuvaksi. Anna kuplia vain pari kertaa ja ota kattila poista levyltä. Anna massan jäähtyä.
Sekoita massaan sinappijauhot, halutessasi siivilän läpi paakkujen estämiseksi. Lisää etikka ja mausteet, sekoita hyvin. Purkita sinappi ja säilytä sitä jääkaapissa. Desinfioituihin purkkeihin säilötty sinappi säilyy viikkoja.
Pikanttia herkkua saat, kun sekoitat perussinapin joukkoon mielesi mukaan omenasosetta.
Sinihomejuustosinappi
1 ¼ dl sinappijauhetta
1 ½ dl sokeria
½ rkl perunajauhoja
150 g sinihomejuustomurua
1 kananmuna
2 dl kermaa
½ dl omenamehua
1 tl valkoviini-
tai balsamietikkaa
Sekoita ensiksi kuivat aineet hyvin keskenään. Lisää murusteltu sinihomejuusto, muna, kerma ja mehu. Kuumenna seosta kulhossa vesihauteessa koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Jäähdytä. Lisää tarvittaessa tilkka omenamehua ja mausta etikalla. Purkita.
Hunajasinappi
2 dl sinappijauhoa
2 dl tomusokeria
300 g (2 prk) ranskankermaa
4 rkl hunajaa
3–4 rkl konjakkia tai punssia
Sekoita sinappijauhe, tomusokeri ja ranskankerma kattilassa. Kuumenna sekoittaen kiehumapisteeseen. Mausta hunajalla ja halutessasi alkoholilla. Purkita.
Valkosuklaasinappi
1 dl sinappijauhetta
1 dl sokeria
2 dl ruokakermaa
100 g valkosuklaata
¼ tl roseepippuria
Mittaa sinappijauhe, sokeri ja kerma kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee.
Sulata valkosuklaa mikrossa. Lisää se sekoittaen kattilaan muiden ainesten joukkoon. Nosta kattila levyltä. Hienonna roseepippuri morttelissa ja lisää sinappiin. Sekoita. Purkita kuumana pieniin lasipurkkeihin.
Olutsinappi
1 dl sinappijauhetta
½ dl hunajaa
1 dl tummaa olutta
½ tl rakuunaa
1 tl Maizena-jauhoa
2 rkl sinapinsiemeniä
(suolaa)
Kuumenna olut, lisää siihen sinappijauhe, hunaja ja sinapinsiemenet. Lisää rakuuna, Maizena-jauho ja halutessasi hiukan suolaa. Hauduta vesihauteessa tai suoraan kattilassa miedolla lämmöllä noin puoli tuntia välillä sekoittaen. Anna maustua viikon verran ennen käyttöä. Säilytä viileässä.

