Vuosi vaihtuu pizzojen bileissä
Joulukinkun ja lanttulaatikon lappamisen jälkeen maistuu pizza.
Vuosi vaihtuu rennosti pizzabileissä, joissa on popsittavaa kaikille, niin kasvisruoan ystäville kuin keliaakikoille.Peruspohja
2 pyöreää pizzaa tai
uuninpellillinen
2 dl vettä
25 g hiivaa
ripaus suolaa
2 rkl ruokaöljyä
n. 5 dl durumvehnäjauhoja
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Arvioi sopiva jauhojen määrä sekoittamalla taikinaa: sen pitäisi olla sopivan kiinteää, ei liian kovaa tai löysää. Sekoita taikina tasaiseksi ja alusta sitä pari minuuttia.
Kohota taikinaa lämpimässä paikassa liinan alla niin kauan, että se on paisunut kaksinkertaiseksi.
Aikaa siihen kuluu vähintään puoli tuntia.
Kauli taikina pizzapohjaksi. Saat tästä annoksesta joko kaksi keskikokoista, pyöreää pizzaa tai yhden ison uuninpellillisen.
Täytteiden levittämisen jälkeen paista pyöreitä pizzoja 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia ja uuninpellillistä noin 20 minuuttia.
Gluteeniton pohja
uuninpellillinen
2 dl vettä
25 g hiivaa
ripaus suolaa
2 rkl ruokaöljyä
1 dl tattarijauhoja
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy, suola ja jauhot.
Levitä taikina lastalla leivinpaperin päälle pellille ja kohota 15 minuuttia.
Pistele taikinaan haarukalla muutama reikä.
Mieleistesi täytteiden levittämisen jälkeen paista gluteenitonta pizzaa 225-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
Valkosipuli- ja parmesaanipohja
2 pyöreää
pizzaa
2 ruokalusikallista kuivahiivaa
2 ½ dl
lämmintä vettä
noin 8 ½ dl
vehnäjauhoja
4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 ½ dl raastettua
parmesaanijuustoa
2 vatkattua munaa
reilu ½ dl oliiviöljyä
Liuota hiiva suuressa kulhossa lämpimään veteen. Anna seistä 10 minuuttia, tai kunnes seos vaahtoaa. Sekoita joukkoon 5 desiä jauhoja, valkosipuli, parmesaani, munat ja öljy. Vaivaa taikinaksi.
Sekoita ja vaivaa vähitellen joukkoon jauhoja niin paljon, että muodostuu tasainen pallo. Pane taikina rasvattuun kulhoon ja anna seistä 15 minuuttia liinan alla.
Jaa taikina kahtia ja kaaviloi ympyröiksi jauhotetulla pöydällä. Pane pohjat kahteen piirakkavuokaan tai pellille ja anna seistä 15 minuuttia. Painele taikinaa vielä.
Lisää täyte ja paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Savulohipizza
2 pyöreää pizzaa tai
uunipellillinen
noin 200 g kylmäsavulohta
250 g (2 palloa) mozzarella-
juustoa
3 dl isoja katkarapuja
½ ruukku rucolaa
3 rkl parmesaaniraastetta
2 tl mustapippuria rouhittuna
Sulata katkaravut. Levitä mozzarella tomaattikastikkeen päälle. Pane pizza paistumaan uunin keskitasolle. Paista ensin noin viisi minuuttia.
Ota pizza uunista, lisää kylmäsavulohi ja katkaravut ja laita takaisin vielä noin 10 minuutiksi. Kun pizza on valmis, ripottele sen päälle parmesaaniraaste ja rucola. Rouhi vielä hieman mustapippuria pintaan ja tarjoile.
Mehevä kasvispizza
2 pyöreää pizzaa tai
uunipellillinen
1 iso sipuli
2 porkkanaa
2 kynttä valkosipulia
1 rkl ruokaöljyä
1 tlk artisokansydämiä
1 pieni rasia siitake- tai herkkusieniä
1 pötkö (200 g) vuohenjuustoa
n. 3 dl juustoraastetta
Silppua sipulit ja siivuta porkkanat ja kuullota näitä aineksia ruokaöljyssä.
Mausta suolalla. Levitä sipuli-porkkana-sekoitus tomaattikastikkeella sivellyn pizzapohjan päälle.
Pilko hieman artisokansydämiä ja siitakesieniä, siivuta vuohenjuustopötkö. Levitä nämä ainekset pizzalle ja pane päällimmäiseksi juustoraastetta. Paista pizzat.
Pekoni-sipulipizza
2 pyöreää pizzaa tai
uunipellillinen
1 pkt (170 g) amerikanpekonia
4 punasipulia
n. 150 g feta- tai
salaattijuustokuutioita
1 rkl ruokaöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus sokeria
ripaus suolaa
1 dl ranskankermaa
½ rkl sinappia
2 dl juustoraastetta
Paista pekonisiivut rapeiksi pannulla ja leikkaa ne veitsellä karkeaksi rouheeksi. Kuori ja viipaloi sipulit ja kuullota ne pehmeiksi öljyssä. Mausta balsamiviinietikalla, sokerilla ja suolalla.
Mausta ranskankerma sinapilla ja levitä seos pohjalle. Huomaa, että tähän pizzaan ei siis tule tomaattikastiketta!
Levitä ranskankerman päälle juustoraaste, sipulit, pekonit ja fetajuustokuutiot. Paista pizzat.
Mummon jauhelihapizza
4 pizzaa tai uunipellillinen
400 g naudan jauhelihaa
1 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
2 dl keitettyä riisiä
1 tlk ananaspaloja
2 pientä suolakurkkua
2 tomaattia
2–3 dl juustoraastetta
Kuullota silputtua sipulia ruokaöljyssä paistinpannussa. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista se. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita lopuksi joukkoon keitetty riisi ja ota pannu pois liedeltä.
Levitä jauhelihaseos tomaattikastikkeella sivellyn pizzapohjan päälle.
Ripottele päälle tölkillinen valutettuja ananaspaloja sekä kuutioidut suolakurkut ja viipaloidut tomaatit. Levitä päällimmäiseksi reilusti juustoraastetta ja paista.
Tämä täyte on niin tukeva, että se sopii parhaiten uunipellille tehtävään pizzaan.
Toki se maistuu mainiolta myös pyöreän ”peruspizzan” päällä.
Annoksesta riittää noin neljään pyöreään pizzaan.
Tomaattikastike pizzalle
Tarvitset 500 g tomaattimurskaa, 2 rkl oliiviöljyä, sipulin, puristetun valkosipulinkynnen, ripauksen sokeria, suolaa ja mustapippuria sekä teelusikallisen kuivattua oreganoa ja basilikaa.
Paista silputtua sipulia oliiviöljyssä hetki.
Lisää kaikki kastikkeen ainekset ja keitä hiljalleen ilman kantta, kunnes kastike sakenee.
Levitä pizzapohjalle ennen täytteiden levittämistä.
Hyvä salaatti vie nälän, mutta ei tuo ähkyä
Uudenvuoden juhla-ateria on ankea ilman salaattia. Näistä salaateista vatsa täyttyy myös arjen lounaspöydässä.
Fetasalaatti
neljälle
250 g fetaa tai salaattijuustoa
2 sitruunaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 l erilaisia salaatinlehtiä
2 dl vihreitä oliiveja
tuoretta basilikaa
kastike:
2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
3 tl juoksevaa hunajaa
ripaus valkopippuria
ripaus chilijauhetta, suolaa
Kuutioi feta tai salaattijuusto ja purista toisen sitruunan mehu. Rouhi mehuun mustapippuria ja kaada mehu juustokuutioiden päälle.
Marinoi kuutioita vähintään kaksi tuntia.
Revi tarjoilukulhoon salaatinlehtiä. Leikkaa toisesta sitruunasta ohuita viipaleita ja lisää ne oliivien kanssa salaatinlehtien päälle.
Kaada salaattiin myös valutetut feta- tai salaattijuustokuutiot sekä tuoretta basilikaa.
Älä heitä pois juustokuutioiden marinadia, vaan ota siitä talteen kaksi ruokalusikallista sitruunamehua ja sekoita siihen öljy, hunaja ja mausteet. Kaada kastike salaattiin.
Perunasalaatti
neljälle
1 ruukku jääsalaattia
4 keitettyä perunaa
1 maustekurkku
1 omena
½ sitruunan mehu
1 punasipuli ohuina renkaina
tai ruohosipulinippu pilkottuna
1 rkl kapriksia
leipäkuutioita eli krutonkeja
tuoretta basilikaa
kastike:
½ dl oliiviöljyä
1 tl sinappia
1–2 rkl valkoviinietikkaa
sormisuolaa
mustapippuria
Keitä perunat ja anna niiden jäähtyä kunnolla. Paloittele perunat, omena, maustekurkku ja sekoita ne kulhossa. Lisää ruokalusikallinen pieniä kapriksia ja sekoita taas.
Lisää sekaan punasipulirenkaat tai ruohosipulit ja purista sekaan sitruunan mehu.
Valmista kastike erillisessä kulhossa ja sekoita se perunasalaatin sekaan. Mausta sormisuolalla ja mustapippurilla.
Koristele salaatti kapriksilla, krutongeilla ja basilikalla.
Friseesalaatti
neljälle
4 keitettyä kananmunaa
200 g pekonikuutioita
1 valkosipulinkynsi
friseesalaattia
2 dl krutonkeja
kastike:
½ dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl sinappia
1 tl rouhittua mustapippuria
ripaus suolaa
Keitä kananmunat koviksi, eli noin 10 minuuttia. Pane munat jäähtymään kylmään veteen.
Paahda pekonikuutiot paistinpannulla. Hiero salaattikulhon sisäreunat valkosipulinkynnellä ja revi kulhoon friseesalaatti. Pane päälle pekonikuutiot, lohkoiksi leikatut kananmunat ja krutongit. Sekoita kastike ja kaada se salaatin päälle.

