Ruoka

Päivitetty 18.3.2011 09:11, julkaistu 16.3.2011 10:46

Tuhti pataruoka lämmittää viimoissa

Kuva: Hanna Leppänen
Marja-Kristiina VainelaHanna Leppänen, kuvatLähetä palautetta toimittajalle
Värikkään meksikolaisen padan makua täydentää reilu nokare ranskankermaa.

Kun viima riivaa, silloin tekee mieli tehdä kotoista ”slow foodia”. Pitkään haudutettu pataruoka lämmittää ja pitää olon kylläisenä kauan.

Kana-hedelmätagine

kuudelle

400 g maustamattomia

broilerisuikaleita

2 valkosipulinkynttä

5–6 kuivattua viikunaa

1 dl kuivattuja aprikooseja

½ dl ruokaöljyä

½ tl jauhettua korianteria

½ tl juustokuminaa

1 tl kanelia

1 tähtianis

½ dl hunajaa

½ dl vettä

2 dl pähkinöitä ja manteleita

½ dl rusinoita

suolaa, mustapippuria

Ruskista broilerisuikaleet ruokaöljyssä ja lisää joukkoon hienonnetut valkosipulinkynnet, mausteet ja hunaja. Lisää joukkoon myös silputut viikunat ja aprikoosit. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kaada ruoka uunin kestävään astiaan, lisää joukkoon vesi ja peitä tiukasti kannella tai foliolla. Kypsennä ruokaa 175-asteissa uunissa noin puoli tuntia.

Sekoita joukkoon pähkinäsekoitus ja rusinat. Kypsennä ruokaa vielä vartin verran. Tarjoa kuskusin tai riisin kanssa.

Meksikolainen pata

kuudelle

2 isoa sipulia

3 valkosipulinkynttä

1 rkl ruokaöljyä

1 tlk (400 g) tomaattimurskaa

1 prk (70 g) tomaattipyreetä

2 dl vettä

loraus sitruunamehua

1 kasvisliemikuutio

1 tl chilijauhetta

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

½ tl rouhittua mustapippuria

1 punainen paprika

1 keltainen paprika

1 ps (200 g) pakastemaissia

300 g jauhelihaa

chilikastiketta, Tabascoa

ranskankermaa

Suikaloi kuoritut sipulit ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota siinä sipulit pehmeiksi.

Lisää tomaattimurska ja -pyree, vesi, sitruunamehu, liemikuutio, sokeri, suola ja pippuri. Keitä noin 10 minuuttia ja lisää mukaan suikaloidut paprikat. Keitä vielä kannen alla noin 10 minuuttia. Lisää maissi.

Ruskista jauheliha ja lisää se joukkoon. Tarkista maku. Tarjoa ranskankerman ja esimerkiksi riisin kanssa.

Burgundin pata

kuudelle

n. 700 g naudan sisä- tai

paahtopaistia

3 sipulia

200 g tuoreita herkkusieniä

rasvaa paistamiseen

1 ½ rkl vehnäjauhoja

3 dl lihalientä

2 dl punaviiniä

1 tl rouhittua mustapippuria

timjamia, persiljaa

1 dl hillosipuleita

suolaa, 1 rkl sokeria

Leikkaa liha kookkaiksi kuutioiksi ja sipulit lohkoiksi. Viipaloi sienet. Ruskista nämä ainekset.

Kaada ainekset voideltuun uunivuokaan tai pataan. Sirottele päälle vehnäjauhot. Kaada pataan lihaliemi ja viini, sekoita ja mausta. Kypsennä pataruokaa 150-asteisessa uunissa kannen alla noin kaksi tuntia.

Lisää hillosipuli pataan noin puoli tuntia ennen kuin tarjoat ruoan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria tai suolaa.

Tarjoa pataruoka keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.

Kaali-lammaspata

kahdeksalle

1 kg lampaanpaistia

tilkka öljyä

3 laakerinlehteä

10 maustepippuria

2 lihaliemikuutiota

n. 1 kg valkokaalia

3 porkkanaa

2 sipulia

2 valkosipulinkynttä

1 tl meiramia, nippu persiljaa

2 tl suolaa

Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi ja ruskista ne padassa öljyssä. Lisää vettä sen verran, että lihapalat juuri peittyvät. Kiehauta ja lisää sen jälkeen mausteet ja liemikuutiot. Keitä hiljalleen kannen alla tunnin verran.

Suikaloi kaali ja kuori sekä viipaloi porkkanat ja sipulit. Hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne pataan ja jatka kypsennystä pienellä lämmöllä vielä puoli tuntia.

Mausta ruoka meiramilla ja puolikkaalla nipulla silputtua persiljaa. Tarkista maku. Kypsennä vielä 10 minuuttia.

Ripottele loppu persilja valmiin ruoan päälle ja tarjoa lammaspata sellaisenaan tai perunoiden ja riisin kanssa.

Ahvenpata

kuudelle

2 rkl öljyä

2 porkkanaa

6 perunaa

1 fenkoli

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

1 tl paprikajauhetta

1 tl sahramia, suolaa

½ dl tomaattipyreetä

6 dl kalalientä tai vettä

800 g kokonaisia ahvenia suomustettuina tai nyljettyinä

2 rkl sitruunamehua

½ dl hienonnettua persiljaa

Kuumenna öljy uunipadan pohjalla. Kuullota pilkottuja porkkanoita, perunoita ja fenkolia sekä hienonnettuja sipulia ja valkosipulia hetki öljyssä. Sekoita joukkoon paprikajauhe, sahrami ja suola.

Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 30 minuuttia, kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Sekoita välillä.

Mausta kalat suolalla ja sitruunamehulla ja paahda ne kuivalla pannulla. Laita kalat päällimmäiseksi pataan. Jatka hauduttamista 15–20 minuuttia kalojen koosta riippuen, kunnes kalat ovat kypsiä.

Voit käyttää myös kalafileitä. Silloin kala kypsyy nopeammin.

Ripottele pataruoan pinnalle persiljaa ja tarjoa lisäkkeeksi valkosipulilla maustettua majoneesia.

Kasvis-linssipata

neljälle

1 rkl ruokaöljyä

2 porkkanaa

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 pieni kesäkurpitsa

1 paprika

½ dl tomaattipyreetä

400 g tomaattimurskaa

1 kasvisliemikuutio

1 tl timjamia

½ dl makeaa chilikastiketta

4 dl vettä

2 laakerinlehteä

2 dl punaisia linssejä

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää joukkoon kuoritut ja kuutioidut porkkanat.

Anna kypsyä hetken aikaa. Lisää joukkoon hienonnetut sipulit ja valkosipulit sekä kuutioitu kesäkurpitsa ja suikaloitu paprika. Anna seoksen kuumentua kunnolla aina välillä sekoitellen.

Sekoita tomaattipyree ja
-murska kasvisten joukkoon ja mausta seos kasvisliemikuutiolla, timjamilla ja chilikastikkeella. Lisää joukkoon vesi ja laakerinlehdet ja anna padan kiehahtaa.

Ripottele joukkoon punaiset linssit ja anna kiehua hiljalleen vielä 10–15 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä.

Tarkista maku ja tarjoa kokojyväleivän kera.


AVAINSANAT: Ruoka, reseptit

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti





www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti