Leivotaan syksyn sadosta
1. Omenainen piirakka
1 ½ dl vettä
½ palaa hiivaa
1 tl sokeria
keltuainen
4–4 ½ dl hiivaleipäjauhoja
Täyte:
omenasosetta
5–6 omenaa
sokeria
rusinoita
Voiteluun: kananmuna
Liota hiiva veteen. Sekoita taikinan ainekset ja anna kohota 20 minuuttia. Kuori ja viipaloi omenat. Kauli taikinasta ohut levy ja nosta se kaulimella leivinpaperilla vuoratulle pellille. Jätä pala taikinaa ristikkoa varten. Levitä taikinalle omenasosetta ja asettele omenaviipaleet kauniisti. Ripota päälle rusinoita ja taita taikinan reunat.
Kauli loppu taikina ja leikkaa siitä taikinapyörällä nauhoja ja aseta reunoiksi. Voitele. Paista 225 asteessa alatasolla 15 minuuttia. Laske lämpö 175 asteeseen ja nosta pelti tasoa ylemmäksi. Anna kypsyä vielä kymmenen minuuttia tai kunnes piiras on valmis.
2. Nopea puolukkapiirakka
1 ½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl soodaa
1 ½ dl jogurttia
1 ½ dl sulatettua voita
Päälle:
½ l puolukoita
2–3 rkl hillosokeria
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää piimä ja hiukan jäähtynyt voi. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun piirasvuokaa. Levitä päälle marjat ja sokeri. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia.
3. Pähkinäleipä
2 leipää
7 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl sokeria
1 ½ tl suolaa
3 rkl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäleseitä
14–15 dl hiivaleipäjauhoja
100 g saksanpähkinöitä
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva pieneen maitotilkkaan ja lisää nesteeseen sokerin, suolan, öljyn, kaurahiutaleiden ja leseiden kanssa. Alusta taikina hiivaleipäjauhoilla kimmoisaksi. Sekoita lopuksi mukaan saksanpähkinät. Anna kohota noin puoli tuntia.
Jaa taikina kahteen osaan ja leivo pyöreiksi tai pitkulaisiksi leiviksi. Voitele vedellä ja kierittele kaurahiutaleissa. Nosta voideltuihin 1½ litran vuokiin. Anna kohota hyvin ja paista 200 asteessa 40–50 minuuttia uunin alatasossa.
4. Parmesaanikeksit
n. 30 kpl
100 g raastettua
parmesaania
2 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita
ripaus muskottipähkinää
ripaus cayennepippuria
suolaa
(vettä)
pinjansiemeniä
Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jos taikina vaikuttaa murumaiselta, lisää hiukan vettä.
Muotoile taikinasta pöydällä kaksi halkaisijaltaan noin kolmen sentin pötköä. Pyörittele ne pinjansiemenissä ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Leikkaa pötköistä terävällä veitsellä viipaleita. Aseta leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista noin 7 minuuttia 180 asteessa.
Jäähdytä ja säilytä purkissa. Tarjoa esimerkiksi viinin seurana.
5. Porkkanasolmut
3 dl porkkanaraastetta
½ l vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
½ dl rypsiöljyä
6 dl sämpyläjauhoja
9–10 dl vehnäjauhoja
Raasta porkkanat ja kypsennä raastetta mikrossa minuutti. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, hunaja, öljy, raaste ja jauhot.
Vaivaa taikina koneella tai käsin. Älä lisää kerralla kaikkia jauhoja. Silloin, kun taikina irtoaa kulhon reunoista tai käsistä, se on sopivaa. Kohota puoli tuntia.
Jaa taikina noin 30 palaksi. Leivo rulliksi, jotka väännät solmuun. Kohota ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa 10–15 minuuttia.
6. Sieninyytit
3 ½ dl vettä
½ palaa hiivaa
1 tl suolaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
3 dl hiivaleipäjauhoja
50 g voita
Täyte:
1 pieni sipuli
öljyä
¼ l käsiteltyjä sieniä
100 g ruohosipulituorejuustoa
mustapippuria
Voiteluun: muna
Sekoita pohjan ainekset yleiskoneessa. Tee taikinasta kaulittava ja kimmoisa. Anna taikinan levätä hetken aikaa jääkaapissa.
Pilko sipuli ja kuullota kevyesti tilkassa öljyä. Pilko sienet ja anna mahdollisen nesteen haihtua. Jäähdytä sipulisieniseos ja lisää muut täytteen aineet. Kauli taikina ja ota siitä pyöreällä muotilla ympyröitä.
Laita täytettä palalle, taita ja pyöräytä kulmat kiinni. Voitele ja paista uunin keskitasolla 250 asteessa 8–10 minuuttia.


Ihania reseptejä. Lisää tällaisia :) :) Nam nam.....
Ilmoita asiaton kommentti