Palkansaajien ostovoima kasvaa vain niukasti
Palkansaajien ostovoiman arvioidaan kasvavan tänä vuonna vain niukasti. Tulo- ja kustannuskehitystä selvittävän toimikunnan raportissa todetaan, että viime vuonna keskipalkkaisen työntekijän ostovoima laski puolisen prosenttia.
Tänä vuonna raamisopimus kertaerineen nostaa nimellisansiota, mutta hyöty hukkuu veronkorotuksiin ja inflaatioon. Keskipalkkaisen työntekijän ostovoiman kasvuksi ennustetaan noin puoli prosenttia.
Suurin palkansaajakeskusjärjestö SAK katsoo, että verotuksen kiristäminen on ollut välttämätöntä. Hallituksen kehysriihessä ja ensi vuoden budjetin valmistelussa talouden ja työllisyyden kasvua ei kuitenkaan saisi kuristaa ylikireällä finanssipolitiikalla.
Selvitystoimikunta toteaa, että euroalueeseen liittymisen jälkeen palkat ovat Suomessa kasvaneet keskimäärin reilun prosenttiyksikön euroaluetta nopeammin. Koska myös tuottavuus työntekijää kohti on noussut Suomessa euroaluetta nopeammin, työvoimakustannukset ovat pysyneet lähes euroalueen keskimääräisellä tasolla.
Alkaneena vuonna koko talouden yksikkötyökustannusten ennustetaan kohoavan Suomessa euroaluetta nopeammin.

