Talous

Päivitetty 31.1.2012 14:17, julkaistu 31.1.2012 14:13

Koskenkorvan hinta laskee – brändi on menettänyt asemia kilpailijoille

Kuva: ERIIKA AHOPELTO
STTLähetä palautetta toimittajalle

Altia puolustaa Koskenkorva-viinan markkinajohtajan asemaa laskemalla sen hintaa. Huomenna voimaan tulevat alennukset koskevat kolmea pullokokoa, jotka halpenevat enimmillään lähes seitsemän prosenttia.

Koskenkorva on ollut vuosikymmenien ajan Suomen eniten myyty väkevä viina. Kilpailutilanne on kuitenkin muuttunut rajusti viime vuosina, kun haastajiksi on tullut uusia tuotemerkkejä.

Myyntitilaston kakkoseksi on kiilannut Leijona-viina, jota myytiin viime vuonna Alkossa jo melkein yhtä paljon kuin Koskenkorvaa.

Leijona on Koskenkorvan tavoin Altian tuote, mutta seuraaville sijoille on kivunnut kolme kilpailevan juomayhtiön Pernod Ricardin tuotetta. Niistä pelkästään Suomi- ja Tapio-viinoja myytiin viime vuonna yhteensä hieman enemmän kuin Koskenkorvaa.

Altian kirkkaista viinoista vastaavan johtajan Arja Liimataisen mukaan hinnanlaskun pyrkimyksenä on nimenomaan puolustaa Koskenkorvan arvokasta brändiä. Hän arvelee, että Koskenkorvan hintaa lasketaan nyt ensi kertaa historiassa, jos alkoholiverojen muutoksista johtuneita vaihteluita ei oteta huomioon.

– Koskenkorva on ollut markkinajohtaja vuodesta 1953, ja haluamme vaalia sitä perinnettä. Koskenkorva-brändi on kansallisaarre. Leijona on toki myös meille tärkeä, mutta Koskenkorvan asema suomalaisena viinana on ihan ainutlaatuinen, Liimatainen sanoi STT:lle.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)31.1.2012 22:44

Hyvä kossu!
Hintaa vaan reilusti alaspäin. Vieläkö saatas se ruokakauppoihin, niin alettas näyttään enämpi eurooppalaisilta. Ollaanhan sitä oltu Euroopan Unionissakin yli kymmenen vuotta ja silti pitää käydä jossain Alkossa?
Jos joku tietää, niin mainitkoon jonku muun maan jossa valuuttana on euro ja viinakset pitää hakea erikseen jostain monopoliliikkeestä?
Mulla ei tullu mieleen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 16:29

Voi surkeuksien surkeus.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nuoret arvostavat sanomalehtiä - lukevat ne netissä

    KOTIMAA 23.5. 12:36 00

  2. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 00

  3. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    PS-UUTISET 23.5. 09:23 10

  4. Kemin teatterin katsomot entistä täydempiä

    KULTTUURI 23.5. 10:10 10

  5. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    PS-UUTISET 23.5. 09:26 10

  6. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 60

  7. Metsäpolitiikkaa Brysselin kortilla

    KOLUMNIT 23.5. 08:42 10

  8. TS: Alaikäisten sähköisiä reseptejä ei pääse lukemaan

    KOTIMAA 23.5. 08:30 10

  9. Menot tänään

    MENOT 22.5. 09:21 20

  10. Joka kymmenes apua hakeneista kärsinyt pitkään väkivallasta

    KOTIMAA 23.5. 08:27 11

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 320011

  2. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 13211

  3. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  4. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  5. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 4317

  6. Päärata saatu korjattua Riihimäellä

    PS-UUTISET 22.5. 21:02 817

  7. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  8. Yo-kirjoituksissa kaksi yhdeksän laudaturin suoritusta - ennätys säilyi Torniossa

    KOTIMAA 16.5. 10:51 3211

  9. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  10. David Villa ei pysty pelaamaan EM-kisoissa

    URHEILU 22.5. 23:59 72

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 320011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  4. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 996

  5. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 626

  6. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 612

  7. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  8. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5511

  9. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  10. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 320011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  1. Tornionjoen virtaamat vihdoin lähellä huippua

    PS-UUTISET 22.5. 21:32 3 0 418

  2. Punkkeja on yhä enemmän pohjoisessakin

    PS-UUTISET 22.5. 16:22 3 6 408

  3. Perus- suomalaiset saapuivat myös Keminmaahan

    PS-UUTISET 22.5. 21:28 2 1 241

  4. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 6 0 238

  5. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 5 0 205

  6. PS-UUTISET 27.5. 12:35 452 0 172

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    PS-UUTISET 23.5. 09:26 1 0 140

  8. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 55 11 134

  9. David Villa ei pysty pelaamaan EM-kisoissa

    URHEILU 22.5. 23:59 7 0 132

  10. Paakkola turvautui perinteiseen uittoon

    TALOUS 21.5. 17:19 31 6 130

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti