Suomen tavarakauppa romahti pahasti pakkaselle
- Suomen kauppataseeseen syntyi lähes 3,6 miljardin euron alijäämä (kuvituskuva).
Suomen kauppataseeseen syntyi viime vuonna ennätysmäisen suuri, melkein 3,6 miljardin euron alijäämä.
Tullin mukaan koko vuoden tuonti kohosi yli 60 miljardiin euroon, mutta vienti jäi vajaaseen 57 miljardiin euroon. Reaaliarvoltaan yhtä suuri vaje syntyi viimeksi 1970-luvun puolivälissä ensimmäisen öljykriisin aikana.
Konepajateollisuus pysyi Tullin mukaan edelleen voimissaan, mutta sähkö- ja elektroniikkateollisuuden vienti jatkoi romahtamistaan. Suomesta vietiin tammi-marraskuussa vain 6 miljoonaa matkapuhelinta, kun määrä oli 35 miljoonaa huippuvuonna 2006.
Öljytuotteet, lääkkeet ja muu kemianteollisuus olivat viime vuoden kasvuala. Joulukuussa se oli myös ainut, sillä muita merkittäviä kasvualoja ei enää ollut talouskasvun hiivuttua loppuvuotta kohti.
Kemianteollisuus nousi metalliteollisuuden jälkeen toiseksi tärkeimmäksi vientialaksi metsäteollisuuden ohi. Syynä oli kuitenkin lähinnä bensiinin ja dieselin hintojen nousu, joka nosti viennin arvoa tuntuvasti. Raakaöljyn kallistuminen lisäsi puolestaan tuonnin arvoa.

