Kreikan-lähettiläs: Turistikohteiden mielenosoitukset rauhallisia
Suomen Kreikan-suurlähettiläs Pekka Lintu kuvaa viime yön mellakoita Ateenassa vakavimmiksi pitkään aikaan. Tilanne on aamun aikana rauhoittunut, mutta mellakoinnin aiheuttamat tuhot ovat näkyvissä kaupungilla. Lintu kertoo, että yleensä mielenosoitukset alkavat iltapäivällä ja illalla.
– Tällä hetkellä täällä lasketaan vaurioita. Aika paljon ihmisiä on otettu poliisin suojiin, ja heitä kuulustellaan. On vaikeaa arvioida, jatkuvatko mielenosoitukset, kertoo Lintu puhelimitse.
Suomen suurlähetystö sijaitsee parin kilometrin päässä Syntagman aukiolta. Lähetystön tilat ovat säilyneet vauriotta.
Kreikan television mukaan levottomuudet levisivät myös turistien suosimiin kohteisiin muun muassa Kreetan ja Korfun saarille. Suurlähetystö on selvittänyt tilannetta paikoissa, joissa on suomalaisia. Linnun tietojen mukaan mielenosoituksia on ollut, mutta ne ovat olleet rauhallisia. Varsinainen turistikausi ei ole nyt käynnissä.
Suurlähetystö ohjeistaa matkailijoita välttämään mielenosoituksia.
Kreikan parlamentti hyväksyi aamuyöllä uuden säästöpaketin. Säästöt ovat ehtona EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 130 miljardin euron tukipaketille.


Oli Korfu ehdolla matkakohteeksi, mutta muutettiin suunnitelmia. Vienpä rahani muualle...
Ilmoita asiaton kommentti