MTV3: Fennovoima painoi Outokummulla Tornion eduksi
Fennovoiman ydinvoimahankkeella oli suuri merkitys, kun Outokumpu pohti miljardikauppansa yhteydessä investoiko se Suomeen vai Saksaan. Yhtiön toimitusjohtaja Mika Seitovirta kertoi asiasta MTV3:n haastattelussa.
Saksassa ydinvoimaa on ajettu alas Japanin tsunamikatastrofin jäkeen. Suomessa edellinen hallitus päätti kahdesta uudesta ydinvoimaluvasta.
Outokumpu on iso omistaja Pyhäjoelle ensivuosikymmenen alussa nousevassa ydinvoimalassa.
– Energian hinta oli yksi tekijä, joka vaikutti siihen, että Saksan yksiköt eivät olleet yhtä kilpailukykyisiä muihin verrattuna uudessa yhtiössä. Tällä asialla oli merkitystä ja Suomessa nämä asiat on hoidettu varsin hyvin, Seitovirta arvioi MTV3:n Huomenta Suomen Torstaikabinetissa.
Inoxum-kaupan voittaja on Tornion terästehdas, johon siirtyy lisää työtä Saksassa suljettavista sulatoista.
– Tällä kaupalla varmistetaan ainakin ne työpaikat , mitä meillä Torniossa tällä hetkellä on, Seitovirta sanoo.
Tornion terästehdas ja sen yhteydessä oleva Kemin kromikaivos työllistävät yhteensä 2300 ihmistä.
Raskaasti tappiollisella Outokummulla on miljardikaupan lisäksi isot investoinnit ferrokromituotannossa, jonka yhtiö pyrkii kaksinkertaistamaan. Seitovirran mukaan rahaa riittää myös tärkeään ydinvoimahankkeeseen.
– Me olemme täysin Fennovoima-hankkeen takana. Meillä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia luopua siitä, Seitovirta sanoo.


Viikonloppuna avattiin vetoomus ydinvastuulain päivittämiseksi. Suomen vanha ydinvastuulaki oli vuodenta 1972, uusi laadittiin ja hyväksyttiin eduskunnassa 2005, mutta sitä ei saatettu voimaan valtioneuvoston asetuksella, koska vakuutusyhtiöt vastustivat hanketta. Ydinvoimalalle kun ei pysty antamaan vastuuvakuutusta ilman suurta tappioriskiä.
Nyt lakiin vaaditaan tiukennuksia Fukushiman opetusten pohjalta.
http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/ydinvoima/auta/ydinvastuu/
Ilmoita asiaton kommentti