Nunnat ruokkivat työttömiä espanjalaisia
Nunnien tarjoama ilmainen pasta ja pavut ovat yhä useamman työttömän päivän ruoka-annos Espanjassa.
Köyhyysloukkuun putoaa nyt moni keskiluokkainen espanjalainen. He jonottavat soppakeittiöön romanialaisten siivoojien ja ecuadorilaisten rakennustyöläisten joukossa.
– Nunnien ruokala on ollut täällä siitä asti, kun olin lapsi. En koskaan kuvitellut, että minunkin pitäisi tulla tänne, sanoo Antonio, 58.
Antonio työskenteli 37 vuotta teknikkona madridilaisessa sairaalassa. Lopputili tuli kolme vuotta sitten ja luusairaudesta kärsivä mies ei ole löytänyt uutta työtä. Työttömyysavustus kuluu vuokraan ja siksi nunnien ilmaislounas on tarpeen.
– Kun taloustilanne on se, mikä se on, en löydä työtä edes kaikella kokemuksellanikaan. Tämä tuhoaa kokonaan ihmisen, jolla on ammatti ja jolla on ollut keskivertoelintaso.
Antonio ei ole yksin.
Espanjassa työttömyysaste on korkeampi kuin missään muussa teollistuneessa maassa. Tuoreimman tilaston mukaan työtä vailla on liki 23 prosenttia työikäisistä eli 5,3 miljoonaa ihmistä.
Pahimmassa jamassa ovat nuoret. Heistä työtä vailla on yli puolet.


onhan meillä kardinaali timo soini joka ruokkii meitä paskanpuhumisella,siinä välissä kun lomamatkoiltaan joutaa.
Ilmoita asiaton kommentti