Iran uhkaa nostaa raakaöljyn hintaa, IAEA aloitti tarkastukset
- Iran uhkaa nostaa öljyn hintaa. Kuva petrokemian tehtaalta Khuzestanin maakunnasta Iranissa.
Iran on tänään varoittanut öljyn hinnannoususta. Iranin mukaan raakaöljyn hinta maailmanmarkkinoilla saattaa pompata jopa 150:een Yhdysvaltain dollariin tynnyriltä.
Iranin varaöljyministeri Ahmad Qalebanin mukaan hinnannousun syynä on EU:n päätös lopettaa öljynostot Iranista kesäkuun loppuun mennessä.
Syynä EU:n päätökseen ovat epäilyt siitä, että Iran kehittelee ydinasetta. Vastavetona Iran on uhannut lopettaa öljytoimitukset Eurooppaan jo ensi viikolla. Iranin parlamentti kuitenkin lykkäsi tänään päätöksentekoa öljytoimitusten katkaisemisesta.
EU osti Iranin öljystä viime vuonna noin 20 prosenttia.
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkkailijat saapuivat tänään Iraniin kolmipäiväiselle vierailulle. Iran on toistuvasti vakuuttanut ydinohjelmansa olevan rauhanomainen.

