Ulkomaat

Päivitetty 2.2.2012 11:13, julkaistu 2.2.2012 11:11

”Ihmiset huusivat, itkivät ja kuolivat”

Kuva: AHMED KHALED
STT, Reuters, AFPLähetä palautetta toimittajalle

Egyptissä syytökset maata hallitsevaa sotilasneuvostoa vastaan kiihtyvät eilisen jalkapallomellakan jälkeen. Port Saidin stadionin väkivaltaisuuksissa kuoli 74 ihmistä ja yli tuhat loukkaantui.

– Turvallisuusjoukot tekivät tämän, tai ainakin sallivat sen tapahtua. Mubarakin miehet hallitsevat edelleen. Vaikka johtaja on kaadettu, kaikki alaiset ovat edelleen virassa, karjui Port Saidin kaupunginvaltuuston jäsen Albadry Farghali television puhelinhaastattelussa.

Televisiokuvien mukaan ottelun järjestysmiehet eivät tehneet mitään estääkseen katsojia rynnimästä kentälle. Yksi järjestysmiehistä puhui välipitämättömän näköisenä kännykkäänsä samalla kun väki syöksyi kentälle.

– Mellakkapoliisit ampuivat ilmaan, ja sen jälkeen ihmiset menivät paniikkiin ja alkoivat työntää toisiaan päin lukittuja ovia. Emme tienneet ammutaanko meitä kovilla vai ei. Ihmiset huusivat, itkivät ja kuolivat, kertoi ottelussa ollut Ossama El-Zayat, 23.

Poliisin mukaan 47 ihmistä on tähän mennessä pidätetty. Kaikki Egyptin liigan jalkapallo-ottelut on toistaiseksi peruttu. Egyptiin on julistettu kolmen päivän suruaika uhrien muistoksi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 10

  2. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 30

  3. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 00

  4. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 00

  5. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 00

  6. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 00

  7. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 00

  8. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1115

  9. Venäjä sanoo kehittäneensä Naton ohjuskilven läpäisevän ohjuksen

    ULKOMAAT 23.5. 14:39 11

  10. Wallinin asuntokaupoista ei aloiteta esitutkintaa

    KOTIMAA 23.5. 14:37 21

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1115

  3. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 13215

  4. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  5. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  6. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 4317

  7. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  8. Yo-kirjoituksissa kaksi yhdeksän laudaturin suoritusta - ennätys säilyi Torniossa

    KOTIMAA 16.5. 10:51 322

  9. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  10. David Villa ei pysty pelaamaan EM-kisoissa

    URHEILU 22.5. 23:59 711

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 6211

  4. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  5. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 632

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  7. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 998

  8. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5611

  9. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  10. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1327

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 11 15 1422

  2. Punkkeja on yhä enemmän pohjoisessakin

    PS-UUTISET 22.5. 16:22 3 7 667

  3. Torniossa tuli levisi takasta

    PS-UUTISET 23.5. 12:42 1 0 562

  4. Tornionjoen virtaamat vihdoin lähellä huippua

    PS-UUTISET 22.5. 21:32 3 0 512

  5. Katso video: Sulo huusi pinkin pyörän

    PS-UUTISET 22.5. 15:10 7 2 503

  6. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    PS-UUTISET 23.5. 09:23 2 8 321

  7. Kemin teatterin katsomot entistä täydempiä

    KULTTUURI 23.5. 10:10 5 1 296

  8. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 6 3 290

  9. Perus- suomalaiset saapuivat myös Keminmaahan

    PS-UUTISET 22.5. 21:28 2 2 290

  10. PS-UUTISET 27.5. 12:35 452 0 289

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti