Rick Santorum voitti yllättäen Minnesotassa ja Missourissa
- Aiemmin vain Iowan esivaalin voittanut Santorum oli pakkovoiton edessä ainakin yhdessä tiistain kolmesta vaalikokouksesta.
Kovan linjan konservatiivin Rick Santorumin haaveet Yhdysvaltain presidenttiehdokkuudesta harppasivat yllättäen eteenpäin, kun hän nousi suosituimmaksi ehdokkaaksi sekä Minnesotan että Missourin osavaltioiden vaalikokouksissa.
Missourissa Santorum on kerännyt 56 prosenttia äänistä kun 86 prosenttia on laskettu. Mitt Romney sai tyytyä toiseen sijaan. Minnesotassa Santorumin osuus äänistä oli 45 prosenttia, kun yli puolet oli laskettu. Romney jäi kolmanneksi, kun Ron Paul nousi toiselle sijalle.
Aiemmin vain Iowan esivaalin voittanut Santorum oli pakkovoiton edessä ainakin yhdessä tiistain kolmesta vaalikokouksesta. Esivaali käytiin myös Coloradossa, jonka tuloksia ei ole vielä julkaistu.

