Turkmenistanin presidentti sai lähes kaikkien äänet
Turkmenistanin presidentti Gurbanguly Berdymukhamedov on odotetusti varmistanut toisen virkakautensa maan johdossa. Vaaliviranomaiset ilmoittivat maanantaina presidentin saaneen yli 97 prosenttia äänistä sunnuntain vaaleissa.
Muiden seitsemän ehdokkaan äänisaalis jäi vähäiseksi. Toiseksi tullut entinen energia- ja teollisuusministeri oli saanut 1,2 prosenttia äänistä, kun miltei kaikki äänet oli laskettu.
Vaaliviranomaisten mukaan lähes 97 prosenttia äänioikeutetuista oli käynyt äänestämässä.
– Tämä on hieno luku ja olemme onnellisia siitä. Kaikki ovat tukeneet avoimia vaalejamme, sanoi keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja.
Keskiaasialaisessa Turkmenistanissa on äänioikeutettuja hieman alle 3 miljoonaa.
Vaaleissa ei ollut ulkomaisia tarkkailijoita.

