Lakko sekoittaa lentoliikennettä Frankfurtissa
Ainakin 150 lentoa jouduttiin torstaina perumaan työtaistelun takia Frankfurtin kentällä Saksassa. Lentoaseman maatasolla koneiden ohjauksesta vastaavien lennonjohtajien lakko jatkuu myös perjantaina.
Noin 200 lennonjohtajaa ja muuta kenttätyöntekijää lopetti työt iltapäivällä seitsemäksi tunniksi.
Frankfurtin lentokenttä on Euroopan kolmanneksi vilkkain.
Viranomaiset varoittavat matkustajia jo pahoista häiriöistä ja peruutuksista. Etukäteen lakon arvioitiin vaikuttavan noin kolmasosaan yli 1 200 päivittäisestä lennosta. Erityisen suuria vaikeuksia on saksalaisella Lufthansalla.
Lakon syynä on palkkakiista. Ammattiliitto haluaa lennonjohtajille enemmän palkkaa, koska työmäärä ja työn vaativuus lisääntyivät kentän neljännen kiitotien avaamisen myötä.
Työnantaja puolestaan pitää lakkoa täysin käsittämättömänä.

