Erkki ”Emppu” Paananen PS Kemin kakkosvalmentajaksi
- Hyökkääjä Petri Toivainen (vas.) ja valmentaja Erkki "Emppu" Paananen ovat tehneet paluun PS Kemin riveihin.
Palloseura Kemi Kings teki oikean liikkeen, kun hankki Erkki ”Emppu”Paanasen tulevaksi kaudeksi kakkosvalmentajakseen. Emppu oli kakkosena PS Kemissä edellisen kerran 2008, jolloin Ilkka Marttila toimi ykkösvalmentajana.
– PS Kemiin oli helppo tulla, sillä joukkueen pelaajista yli puolet on tuttuja aiemmalta valmennusuralta. Ainut mikä mietitytti oli matka, sillä minulla on asunto myös Oulussa, Paananen kertoo.
Paananen ei ole valmentanut PS Kemin ykköskoutsi Juhani Himangan kanssa samassa joukkueessa, mutta valmennusstrategiassa on yhteinen linja.
Työnjako kaksikon välillä on selkeä. Valmentajat keskustelevat omista näkemyksistään esimerkiksi harjoitusten painopistealueista tai mahdollisesta aloituskokoonpanosta ja päävalmentaja tekee lopullisen päätöksen.
