Urheilu

Päivitetty 20.2.2012 14:05, julkaistu 20.2.2012 14:04

Saapunki ja Ojansivu 17:nsiä nuorten MM-sprintissä

Suomalaisia ei nähty välierissä nuorten MM-kisojen maastohiihdon sprintissä Turkin Erzurumissa. Karsinnoista jatkoon selvisi viisi suomalaista, joista parhaiten lopulta sijoittuivat 17:nsiksi yltäneet Susanna Saapunki ja Antti Ojansivu.

Naisten vapaan sprintissä Ruotsi otti kaksoisvoiton, kun Stina Nilsson ja Evelina Settlin veivät kaksi ensimmäistä sijaa.

Rovaniemeläinen Susanna Saapunki starttasi karsintaan ensimmäisenä, joten tilannetietoja muiden vauhdista hänelle ei juuri tullut. Sijoitus oli 14:s ”kohtuuhyvällä” hiihdolla. Erässään hän jäi neljänneksi ja oli aikavertailussa kolmas, kun kaksi parasta jatkoi aikojen perusteella ”lucky loserina” välieriin.

– Ensimmäisenä putosin, mutta se saattoi olla hyväkin. En usko, että A-finaaliin asti olisi tänään riittänyt, ja pääkisat ovat kuitenkin vasta tulossa. Uskon, että tämä toimi hyvänä aukaisuna vitosen perinteistä ja pursuitia (yhdistelmähiihto) varten, Saapunki sanoi avauskisaansa tyytyväisenä.

Miesten vapaan sprintissä ykkössija meni Venäjälle, kun Sergei Ustjugov oli ykkönen. Suomalaisista puolivälierissä nähtiin Antti Ojansivu ja Iivo Niskanen. Ojansivu oli karsinnassa parhaana suomalaisena 12:s, mutta välieriin asti vauhti ei maanantaina hänelläkään riittänyt. Silti ylöjärveläinen oli syystäkin tyytyväinen, sillä sprintti ei ole hänelle vahvin matka ja tavoitteena olikin jatkopaikka karsinnasta.

– Ihan positiivinen fiilis tästä jäi. Karsinnassa sain hyvin itsestäni irti. Tämä oli hyvä avauskisa, pursuitti (yhdistelmähiihto) on varmaan se paras matkani täällä, Ojansivu arvioi.

Tiistaina MM-hiihdoissa vuorossa on 23-vuotiaiden sprintti. Suomesta mukana ovat Juho Mikkonen, Maria Grunvall ja Ristomatti Hakola. Marjaana Pitkänen ja Perttu Hyvärinen keskittyvät torstain normaalimatkoille, eivätkä siksi starttaa sprinttiin.

Muista jatkoon päässeistä suomalaisista Iivo Niskanen oli 19:s, Katri Lylynperä 23:s ja Anni Kainulainen 29:s.

Tulokset:

Nuorten MM-hiihdot, 1. päivä, sprintti (v):

Naiset: 1) Stina Nilsson Ruotsi, 2) Evelina Settlin, 3) Christa Jäger,…17) Susanna Saapunki Suomi,…23) Katri Lylynperä Suomi,…29) Anni Kainulainen Suomi,…53) Linda Härkönen Suomi.

Miehet: 1) Sergei Ustjugov Venäjä, 2) Sindre Björnestad Skar Norja, 3) Sondre Turvoll Fossli Norja,…17) Antti Ojansivu Suomi,…19) Iivo Niskanen Suomi,…38) Sami Lähdemäki Suomi,…54) Antti Honkimaa Suomi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Urheiluseurat

 

PS-KYSYMYS

Oletko saanut kesätöitä?

Edellisen kysymyksen tulos

Mitä pitää tehdä, kun mikään ei huvita?
Liikkua
 
37%
Hakeutua ystävien seuraan.
 
17%
Olla möllöttää.
 
39%
Herkutella
 
8%
Annettu yhteensä 594 ääntä.



LISÄÄ UUTISIA

  1. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 10

  2. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 40

  3. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 00

  4. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 00

  5. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 00

  6. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 00

  7. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 00

  8. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1117

  9. Venäjä sanoo kehittäneensä Naton ohjuskilven läpäisevän ohjuksen

    ULKOMAAT 23.5. 14:39 11

  10. Wallinin asuntokaupoista ei aloiteta esitutkintaa

    KOTIMAA 23.5. 14:37 21

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 1117

  3. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 13213

  5. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  6. Mitä, etteikö muka ollut vielä Elvistä?

    ARVOSTELUT 22.5. 04:30 4317

  7. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  8. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  9. Yo-kirjoituksissa kaksi yhdeksän laudaturin suoritusta - ennätys säilyi Torniossa

    KOTIMAA 16.5. 10:51 3211

  10. David Villa ei pysty pelaamaan EM-kisoissa

    URHEILU 22.5. 23:59 811

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Hallitukselle eduskunnan luottamus kotihoidontuesta

    KOTIMAA 21.3. 16:43 10811

  3. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 6211

  4. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 632

  5. Kemijärvi Suomen neljänneksi paras kaupunki naiselle: Kemi 55:s ja Tornio 71:nen

    PS-UUTISET 21.3. 09:44 1136

  6. Pohjois-Suomeen tarvitaan yli sata neliökilometriä uusia turvesoita

    PS-UUTISET 14.5. 14:52 628

  7. Rakettiviestissä oli nopeita ja vähemmän nopeita raketteja

    URHEILU 21.3. 20:48 998

  8. Unissakävelijä hiippaili Tornion yössä ilkosen alasti

    PS-UUTISET 21.5. 10:18 5611

  9. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 13211

  10. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    PS-UUTISET 12.12. 10:49 6077

  1. Ranuan kanttori Harri Kahlos voitti pianokilpailun Pariisissa

    KULTTUURI 15.4. 15:57 330011

  2. Halpa-Halli sai Kansanterveyspalkinnon

    KULTTUURI 12.12. 10:49 6077

  3. Aavasaksan grillipäätös uusiksi

    PS-UUTISET 24.4. 20:41 1522

  4. Lapin hiihtokeskuksilla hyvä kausi, muualla ei

    PS-UUTISET 9.5. 12:35 1322

  5. Poliisi epäilee miehen murhaa Haaparannalla

    PS-UUTISET 25.4. 10:14 1300

  6. Kaivannaisteollisuus vastustaa louhintaveroa

    TALOUS 20.4. 17:59 15011

  7. Clinton ottaa ihmisoikeudet puheeksi Kiinan-vierailullaan

    ULKOMAAT 1.5. 08:19 1142

  8. Uiton jäljet perattava – katso vanhat kuvat Kemijoelta

    PS-UUTISET 11.4. 09:02 15717

  9. Northland otti aikalisän Hannukaisen kaivosjätteiden takia

    PS-UUTISET 26.3. 14:13 15011

  10. Ensimmäinen kiiski nousi hyvällä tyylillä

    PS-UUTISET 31.3. 18:26 15813

  1. Yli miljoonan euron navetta Arpelaan

    PS-UUTISET 23.5. 17:21 11 17 166

  2. FC Kemi viimeisteli viidesti

    URHEILU 23.5. 20:54 4 0 74

  3. Turhaa pelkoa Haaparannalla

    PÄÄKIRJOITUKSET 6.1. 05:30 17 3 50

  4. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 0 48

  5. Venäjä sanoo kehittäneensä Naton ohjuskilven läpäisevän ohjuksen

    ULKOMAAT 23.5. 14:39 1 1 46

  6. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 0 0 43

  7. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 0 0 41

  8. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 0 0 39

  9. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 0 38

  10. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 0 0 38

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, 94100 KEMI, Vaihde: 010665011, Uutistoimitus: 0106656276 | Palaute |  Mediakortti