Kekäläinen kärsi tappion
Kemin Innon Henri Kekäläinen taipui 69-kiloisten SM-kisojen loppuottelussa Lahden Kalevan Jarkko Ojapalolle lukemin 13-8. Kekäläinen oli voittanut miesten kaksi edellistä kohtaamista, mutta kotiyleisön kannustuksella Ojapalo vei tällä kertaa Suomen mestaruuden.
Vaikka ottelun päättymisestä oli kulunut jo kaksi tuntia ja Kekäläinen oli ehtinyt käydä dopingtesteissäkin, silti intolaisen mieli oli täysin musta.
– Nyt en osaa sanopa juuta enkä jaata. Tämä harmittaa todella paljon, enkä osaa vielä katsoa ollenkaan tulevaisuuteen, Kekäläinen tuskaili.
Ottelun avauserä oli tasainen, mutta silti Kekäläinen luuli johtavansa ottelua.
– Alussa olin hieman unessa, mutta sitten löysin ihan hyvä rytmin.
Toiseen erään Kekäläinen lisäsi vauhtia ja iski entistä useammin.
– Pisteitä ei vain tullut ja lisäksi sain varoituksen sitomisesta. Kolmannessa erässä sain mielestäni täysin selviä osumia, mutta jostain syystä niistä ei tahtonut tulla pisteitä, Kekäläinen ihmetteli.

